Susien ulostenäytteiden kerääminen alkaa – näytteitä kerätään myös Pohjois-Savossa

Akseli Vanhala

Susien ulostenäytteiden kerääminen DNA-analyysejä varten alkaa. Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen riistakeskus organisoivat susien ulostenäytteiden keräämisen talvella 2019–2020 Pohjanmaalla ja Lounais-Suomessa. Luken työntekijät keräävät näytteitä myös Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Kainuussa ennalta valituilla reviireillä marras-maaliskuun aikana. Näytteiden kerääminen aloitetaan 1. marraskuuta ja lopetetaan 15. helmikuuta. DNA-analyysit tehdään Turun yliopiston Evoluutiobiologian sovelluskeskuksessa.

Ulosteista tehtävä DNA-analyysi on tärkeä lisä pääasiassa havaintoihin, kuolleisuustilastointiin ja pantaseurantoihin perustuvaan susikannan arviointiin, Luken tiedotteessa kerrotaan.

– DNA-tiedon avulla saadaan tarkennettua tietyn alueen susireviirit, laumojen määrä ja laumoissa elävien susien vähimmäismäärä, mikäli näytteitä saadaan riittävästi, tutkimusprofessori Ilpo Kojola kertoo.

Länsi-Suomessa näytekeräys kohdennetaan alueille, joissa on useita susireviirejä lähekkäin, ja tiedon tarve on suurin. Keräysalueet ovat Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Satakunnassa ja Lounais-Suomessa. Kullakin keräysalueella on vastaava, jolle näytteet voi toimittaa.

Kommentoi

Mainos: Lämpövelho oy

3 syytä, miksi vuosi 2022 on otollisin aika vaihtaa lämmitysjärjestelmä maalämpöön

| Päivitetty

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut