Eurojackpotista kolme liki 500000 euron voittoa Suomeen, voitoista yksi Varkauteen

Kierroksen 4/2018 eurojackpotin päänumerot ovat 10, 23, 26, 29 ja 35. Tähtinumerot ovat 3 ja 5. Matias Honkamaa

Jerri Koskinen

Eurojackpotista ei löytynyt perjantain kierroksella täysosumia, joten ensi viikolla potissa on noin 51 miljoonaa euroa. Suomesta löytyi kuitenkin kolme 5+1-tulosta, joilla voitti noin 495 000 euroa.

Arvonnassa löytyi neljä 5+1-tulosta, joista kolme Suomesta ja yksi Norjasta. Yksi Suomen voitoista osui 10 osuuden porukalle, joka oli pelannut Kauppakadun R-kioskilla Varkaudessa.

Toinen voitto meni viiden osuuden nettiporukalle, jonka jäsenet ovat Sastamalasta, Raahesta, Lempäälästä, Nokialta ja Kajaanista. Kolmas voitto meni nettipelaajalle Helsinkiin.

Suomesta löytyi myös yksi 5+0-tulos, jolla voitti lähes 140 000 euroa. Voitto meni kymmenen osuuden nettiporukalle, jonka jäsenet ovat eri puolilta Suomea. Lisäksi Saksasta löytyi kaksi 5+0-tulosta, Hollannista yksi ja Puolasta yksi.

Eurojackpotin kierroksen 42/2019 oikeat päänumerot ovat 6, 9, 31, 43, 44 ja tähtinumerot 6 ja 9.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut