Miehestä ilmoitus nyt KRP:lle ja Supolle – poliisi takavarikoi kouluiskun tekijän tietokoneen tutkittavaksi

Poliisi ei päässyt tiistaina puhuttamaan Kuopion kouluiskun tekijää, kuopiolaista 25-vuotiasta miestä.

Hän on ampumavamman takia niin vakavasti loukkaantunut, että hänet leikattiin jo päivällä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa ja siirrettiin sen jälkeen tehohoitoon.

Itä-Suomen poliisi kertoi tiistai-iltana ilmoittaneensa miehestä suojelupoliisille mahdollisen yhteistyön tekemiseksi miehen taustojen selvittämiseksi.

Varsinainen rikostutkinta siirtyi kuitenkin keskusrikospoliisille, joka lähetti jo heti tiistai-iltaa myöten tutkintaryhmäänsä Kuopioon. Ensimmäiset tulivat lentokoneella alkuillasta.

Paikallispoliisi teki heti kouluiskun tekijän henkilöllisyyden selvittyä kotietsinnän miehen asuntoon Särkiniemessä Kuopiossa. Sieltä takavarikoitiin tietokoneet tutkittavaksi.

Itä-Suomen poliisilla ei ollut alkutoimien jälkeen tietoa, että mies olisi aiemmin uhkaillut jotain tai se ei ainakaan ollut tullut poliisin tietoon. Mieheltä ei ollut myöskään tiedossa mitään manifestia, joita monet samanlaisen iskun tekijät ovat Suomessa aiemmin jättäneet.

Tutkinta oli kuitenkin aivan alkuvaiheessaan, joten tietojen uskotaan tarkentuvan jo lähipäivinä.

Poliisin mukaan mies ei myöskään ollut naamioitunut iskun aikana niin, että asiasta olisi tullut sellaista tietoa poliisille.

Keskusrikospoliisi ei ota kantaa Kuopion tapauksen taustatekijöihin, koska niitä ei vielä tiedetä.

KRP:n mukaan yleisellä tasolla on havaittu, että useita uhkatapauksia yhdistää pitkällinen prosessi, jossa korostuvat uhkaavan henkilön elämän henkilökohtaiset ongelmat.

Taustalla voi olla ihmissuhdeongelmia ja muita ongelmia elämänhallinnassa tai mielialan vaihtelujen sietämisessä.

– Useimmiten nämä henkilöt suunnittelevat tekoa pitkään ennen toteutusta. Suunnittelu kestää useimmiten kuukausia, joskus jopa vuosia, rikostarkastaja Arto Tuomela Keskusrikospoliisista arvioi.

– Mielenterveysongelmat eivät sellaisenaan tee ihmisestä vaarallista. Henkilöitä ajaa usein jonkinlainen vääryyden kokemus ja katkeruus muita ihmisiä kohtaan, mikä johtuu erityisesti ulossulkemisen ja sosiaalisen eristäytymisen kokemuksista. He eivät välttämättä ole koulukiusattuja, mutta heillä on sosiaalisen eristäytymisen kokemus, eli kokemus siitä, että muut eivät halua olla heidän kavereitaan.

Juuri sosiaaliset ongelmat eli ulossulkemisen kokemus on todettu usein olevan syy, jos henkilöllä on kostoajatuksia ja halua hakea ratkaisua väkivallasta.

– Heillä ei usein ole minkäänlaista rikoshistoriaa eikä heillä ole aikaisempaa häiriökäyttäytymistä. Henkilöt pääsääntöisesti ihailevat vakavaa väkivaltaa ja ihannoivat aikaisempia vakavan väkivallan, kuten joukkosurmien ja koulusurmien, tekijöitä.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut