Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomat 115 vuotta – Lue Juhlalehti!

Rahapelien mainonta ei saa pahentaa peliriippuvuutta, sanoo pääministeri Rinne

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) mielestä Veikkauksen täytyy tarkistaa omia prosessejaan huomattavasti. Hän sanoo, ettei ole pitänyt Veikkauksen mainonnasta ja on hyvä, että rahapeliyhtiössä on nyt viimeistään herätty.

– Tällaista ei olisi pitänyt päästä tapahtumaan. Kysymys on kansanterveyden kannalta tärkeästä toimialasta monessa suhteessa ja myös hyvinvointivaltion tiettyjen elementtien rahoituksesta veikkaustuen kautta. Se (mainonta) ei saa johtaa siihen, että peliriippuvuus pahentuu tai ihmisten ahdinko pahenee.

Rinne antaa ymmärtää, että Suomessa voitaisiin jossain kohtaa harkita Ruotsin lisenssimallin kaltaista järjestelmää monopolin asemasta. Silloin toiminnasta tulisi luvanvaraista.

– Meillä on tällä hetkellä monopoli ja olemme sen eteen tehneet töitä EU-jäsenyyden yhteydessä ja sen jälkeen. Sillä on ollut monia hyviä vaikuttavuuksia Suomeen, mutta maailma muuttuu, ja meidän täytyy tarkastella tilannetta maailman muutoksen myötä, hän muotoili.

Rinteen mielestä myös kauppojen auloissa olevien peliautomaattien vaikutukset täytyy tarkkaan selvittää.

– Olen ihmisiä tavatessani kuullut paljon siitä, miten erityisesti ikääntyneet ihmiset pyrkivät parantamaan omaa toimeentuloaan pelaamalla ja samalla aiheuttavat itselleen merkittävää ahdinkoa. Kyllä meidän täytyy hyvin tarkkaan selvittää nämä vaikutukset, Rinne sanoi keskiviikkona Kesärannassa.