Pohjois-Savossa on voimassa metsäpalovaroitus: Pielavedellä noin hehtaarin laajuinen maastopalo

Maastopalon sammutustyöt voivat kestää jopa neljästä kuuteen tuntia, koska maasto on erittäin kuivaa. Asta Tenhunen

Piritta Räsänen

Pielavedellä Kukkomäentiellä syttyi keskiviikkona alkuillasta maastopalo. Tapahtumapaikka oli noin hehtaarin kokoinen hakkuuaukeaa, jossa oli ajamatonta puuta.

Palomestari Teemu Tenhunen pelastuslaitokselta kertoo, että palon arvioidaan alkaneen metsäkoneesta lähteneestä kipinästä.

– Maasto on tällä säällä erittäin kuivaa. Riittää, kun katsoo tulisesti niin se syttyy palamana, Tenhunen heittää.

Myös Ilmatieteen laitoksen mukaan Pohjois-Savossa on tällä hetkellä voimassa metsäpalovaroitus. Tenhunen kertoo, että maastopalon sammutustyöt aloitettiin noin puoli kahdeksan aikaan keskiviikkoiltana ja arvioi, että ne kestävät vielä neljästä kuuteen tuntia.

Sammutusten kestoon vaikuttaa vaikea maasto. Tenhunen kertoo, että maasto täytyy sammuttaa erityisen huolellisesti, koska kuivaan aluskasvillisuuteen kytemään jäänyt tuli voi levitä helposti.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut