Rakennusteollisuus: Sijoittajien innostus asuntoihin kääntyi kasvuun

Asuntotuotanto on tänä vuonna kokonaisuudessaan edellisvuosia vähäisempää. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

STT

Rakennusliikkeiden suunnitelmat asuntotuotannon aloitusmääristä ovat kääntyneet kasvuun, Rakennusteollisuus RT kertoo.

Kasvu keväällä tehtyyn kyselyyn nähden johtuu erityisesti sijoittajakysynnän vahvistumisesta. Rakennusteollisuuden jäsenyritykset ennakoivat aloittavansa kuluvana vuonna noin 15  600 asunnon rakentamisen. Näistä 6  700 on sijoittajille eli vuokrakäyttöön tulevia.

Sijoittajakysynnän taso näyttää Rakennusteollisuuden mukaan korkealta jopa aiempien vuosien toteutumaan nähden. Asuntotuotanto on tänä vuonna kokonaisuudessaan kuitenkin edellisvuosia vähäisempää. Rakennusteollisuus kuvailee rakentamisen hidastumista maltilliseksi, sillä uusia asuntoja on Suomessa viime vuosina rakennettu paljon.

–  Suuret vuokra-asuntoihin panostavat asuntosijoittajat näyttävät lisäävän investointejaan, kun omistusasuntojen kysyntä vaimenee. Kiinteistöt säilyvät edelleen houkuttelevina sijoituskohteina. Osalla sijoittajista epävarmuutta lisäävät kuitenkin suunnitelmat taloyhtiölainojen ja ulkomaisten rahastojen kiinteistösijoitusten verotuskohteluun kaavaillut muutokset, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo toteaa tiedotteessa.

Kommentoi

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mainos: Lämpövelho oy

3 syytä, miksi vuosi 2022 on otollisin aika vaihtaa lämmitysjärjestelmä maalämpöön

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut