Maatalousministeri Leppä hallituksen puuttumisesta kauppojen halpamerkkeihin: "Viljelijöiden tilanne on aina vain tukalampi"

Keskusta valitsi Jari Lepän uudelleen maa- ja metsätalousministeriksi keskiviikkona. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

STT

Maatalousministeri Jari Leppä (kesk.) sanoo, että hallitusohjelmaan kirjattu tarve puuttua kaupan omien tuotemerkkien kasvuun on seurausta siitä, että ruokaketjun epätasapaino on lisääntynyt.

Lepän mukaan hallitus haluaa nyt etsiä keinoja parantaa tätä epätasapainoa. Hallitus on kirjannut hallitusohjelmaan, että päivittäistavarakaupan ylivoimaista neuvotteluasemaa pyritään hillitsemään lainsäädännöllä.

–  Heikoimmille tässä järjestelmässä ovat joutuneet viljelijät ja teollisuus, Leppä sanoi.

Leppä viittasi OP-ryhmän entisen pääjohtajan Reijo Karhisen tekemään selvitykseen suomalaisen maatalouden kannattavuuden parantamisesta.

–  Epätasapaino on lisääntynyt ja me olemme antaneet sen tapahtua, Leppä sanoi Karhista siteeraten.

Lepän mukaan kaikki hallituspuolueet ja oppositio ovat yhtä mieltä siitä, että viljelijöiden tilanne on tukala ja käy aina vaan tukalammaksi.

–  Meidän on pakko saada uusia toimia käyttöön, jotta markkinoita voidaan tasapainottaa.

Kaupan omia merkkejä ovat esimerkiksi Keskon Pirkka-tuotteet ja S-ryhmän Rainbow-tuotteet, joita myydään usein halvemmalla kuin vastaavia muita tuotteita. Suuren ostovoimansa kautta kauppaketjut pystyvät vaikuttamaan paljon siihen, mitä viljelijät ja teollisuus tienaavat tuotteista.

Kuluttajaliitto jyrähti: "Hinta on monille ratkaiseva"

Kuluttajaliitto kertoi keskiviikkona olevansa huolissaan siitä, että tuleva hallitus aikoo mahdollisesti kieltää kauppojen omat merkit eli niin sanotut private label -merkit.

–  On vaikea nähdä, että private label -tuotteet voitaisiin kieltää lainsäädännöllisin toimin. Kuluttajan näkökulmasta ei ole perusteita edes pohtia tällaisia toimenpiteitä. Mahdollisimman laaja ja monipuolinen valikoima tuotteita takaa kuluttajille aidon valinnanmahdollisuuden, painotti Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell tiedotteessa.

Kuluttajaliiton mukaan monille kuluttajille hinta on ratkaiseva tekijä, sillä välttämättömät ruokaostokset muodostavat suuren osan heidän kuukausittaisista menoistaan.

Hallitusohjelmassa on monia kirjauksia, joilla pyritään parantamaan elintarvikeketjun kannattavuutta. Kuluttajaliiton mielestä kestävästi toimiva ja oikeudenmukainen elintarvikeketju on erinomainen tavoite.

–  Ruokaketjun kehittämistä koskevaa keskustelua on hyvä ylläpitää ja ketjun toimijoiden neuvotteluasemaa tarkkailla. Ketju ei kuitenkaan pääty kaupan hyllylle, vaan sen yhtenä lenkkinä on kuluttaja. Siksi keskustelussa on muistettava myös kuluttajanäkökulma, Beurling-Pomoell muistutti.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut