Maailman ensimmäinen 5g-puhelin julkistettiin Etelä-Koreassa

Etelä-Koreassa avattiin aiemmin tällä viikolla maanlaajuiset 5g-verkot, joiden avulla puhelinkäyttäjät voimat esimerkiksi ladata puhelimeensa kokonaisen elokuvan alle sekunnissa. LEHTIKUVA/AFP

STT

Eteläkorealainen matkapuhelinvalmistaja Samsung julkisti perjantaina maailman ensimmäisen viidennen sukupolven matkapuhelimen Soulissa Etelä-Koreassa.

Etelä-Koreassa avattiin aiemmin tällä viikolla maailman ensimmäiset maanlaajuiset 5g-verkot, joiden avulla puhelinkäyttäjät voimat esimerkiksi ladata puhelimeensa kokonaisen elokuvan alle sekunnissa.

Samsungin uuden Galaxy S10 5g -puhelimen perusmalli maksaa 1,39 miljoonaa Etelä-Korean wonia eli lähes 1  100 euroa.

5g-verkkojen on sanottu mahdollistavan esimerkiksi erilaisten virtuaalitodellisuussovellusten käytön aiempaa paremmin. 5g-verkkoa on pidetty myös olennaisena edistysaskeleena muun muassa itseohjautuvien ajoneuvojen ja niin sanotun esineiden internetin kehittelyn kannalta.

5g-teknologian ympärille on arvioitu syntyvän satojen miljardien eurojen liiketoimintaa seuraavan 15 vuoden aikana.

Toisen eteläkorealaisen puhelinvalmistajan LG:n on määrä esitellä oma 5g-puhelimensa Etelä-Koreassa myöhemmin tässä kuussa.

5g-teknologian kehitys on heijastunut myös Kiinan ja Yhdysvaltain suhteisiin, sillä Kiina on ollut edelläkävijä teknologian kehityksessä. Yhdysvallat on varoittanut muita maita käyttämästä kiinalaisen Huawei-yhtiön 5g-ratkaisuja, sillä se epäilee Kiinan pääsevän Huawein teknologian avulla käsiksi muun muassa arkaluonteiseen viestinvaihtoon.

Kolmesta eteläkorealaisesta 5g-palveluja tarjoavasta teleoperaattorista vain yksi – LG UPlus – käyttää 5g-verkoissaan Huawein teknologiaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut