Helkama siirtää sähköpyörien tuotannon ulkomailta Suomeen

Helkaman mukaan tuotannon siirto Suomeen kannattaa sekä laatu- että kustannussyistä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

STT

Polkupyörävalmistaja Helkama siirtää kaiken sähköpyörätuotantonsa omalle tehtaalleen Hankoon. Yhtiö on jo aiemmin kotiuttanut muun muassa Jopon valmistuksen Aasiasta Suomeen.

Yhtiön mukaan siirto kannattaa sekä laatu- että kustannussyistä. Helkama Veloxin toimitusjohtaja Tero Valtonen kertoo yhtiön tiedotteessa, että tuotannon sijainti lähellä asiakkaita tuo etuja toimitusvarmuuteen, laatuun ja logistiikkaan.

–  Kuluttajilta saamamme palautteen ja myyntilukujen mukaan vaikuttaa vahvasti siltä, että suomalaiset haluavat ostaa kotimaassa valmistettuja pyöriä, Valtonen lisää.

Helkama on aiemminkin tehnyt Shimanon keskiömoottoripyörät Hangossa, mutta etu- ja takamoottoriset mallit on tuotu Suomeen koottuina.

Helkaman mukaan jo kolmannes sen liikevaihdosta tulee sähköpyöristä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.