Riikka Pakarisen puoliso kävi Linnan juhlissa Touko Aallon kimppuun

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton uusi toimitusjohtaja Riikka Pakarinen ja puoliso Eemeli Mäkinen saapumassa itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Lehtikuva

STT, Kaisu Lötjönen

Vihreiden kansanedustaja Touko Aalto joutui Linnan juhlissa tönimisen kohteeksi. Aalto kertoo STT:lle menneensä juttelemaan juhlissa vanhan työkaverinsa kanssa, kun tämän puoliso yritti yllättäen kaataa hänet.

– Pysyin hyvin pystyssä, mutta kuitenkin horjahdin, kun kaveri kahdella kädellä ihan otti vauhtia, Aalto sanoo.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti, joka paljasti, että Aallon kimppuun kävi pääministerin erityisavustajan Riikka Pakarisen puoliso Eemeli Mäkinen. Lehti myös kertoi, että Mäkinen poistettiin juhlista.

STT tavoitti Mäkisen, joka kertoi keskustelleensa asian selväksi Aallon kanssa.

– Olen jutellut Toukon kanssa, ja tässä ei ole mitään muuta kommentoitavaa. Kaikki on sovittu, Mäkinen toteaa STT:lle.

Mäkinen ei suostunut kommentoimaan, pyydettiinkö häntä poistumaan Linnan juhlista.

Presidentin kanslia on vahvistanut STT:lle, että yhtä vierasta pyydettiin eilen illalla poistumaan Presidentinlinnasta. Muuta kommentoitavaa kanslialla ei asiaan ole.

Savon Sanomien paikalla olleen toimittajan Sanna Inkisen mukaan Eemeli Mäkinen oli kymmenen aikaan illalla ollut jo silminnähden humalassa. Inkinen oli mennyt juttelemaan varkautelaislähtöisen Riikka Pakarisen kanssa. Vieressä ollut Mäkinen oli huonotuulisen oloinen ja tiuskaisi "lähtevänsä v*****n täältä."

Savon Sanomat ei tavoittanut Mäkistä kommentoimaan asiaa.

Tönäisyssä Aalto sai juomat rinnuksilleen. Vieressä olleet kansanedustaja Emma Kari (vihr.) ja tämän puoliso Tapio Laakso auttoivat Aaltoa puhdistamaan märkää frakkia.

– He antoivat servettejä, jotta sain pyyhittyä juomat pois, Aalto kertaa.

Aalto juhli itsenäisyyspäivää puolisonsa Iris Flinkkilän kanssa. Aallon mukaan Flinkkilä ei ollut todistamassa tönäisyä, sillä joku oli aiemmin läikyttänyt viiniä Flinkkilän puvulle ja Flinkkilä oli mennyt sitä siistimään.

Aalto kuvailee olleensa Linnassa muuten hyvin rauhallisesti, sillä häntä jännitti osallistua juhliin rankan syksyn jälkeen. Aalto jäi syyskuussa sairauslomalle, ja lokakuussa hän ilmoitti väistyvänsä vihreiden puheenjohtajan paikalta.

Nyt Aalto kertoo pyrkivänsä palaamaan eduskuntatyöhön kevätistuntokauden alkaessa.

Riikka Pakarinen toimi keskustan europarlamentaarikkona vuosina 2009–2014. Juha Sipilän (kesk.) esikuntaan hän nousi vuonna 2016. Hänet on nimitetty Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton uudeksi toimitusjohtajaksi, ja hän aloittaa tehtävässä tammikuussa.

Eemeli Mäkinen on siviilityössään Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n valmennuspäällikkö.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut