Huhuissa kaksoisolennolla korvattu Nigerian presidentti vakuuttelee: "Olen oikea minä, vakuutan sen teille"

Nigerian presidentti Muhammadu Buhari on joutunut vakuuttelemaan olevansa edelleen elossa. Sosiaalisessa mediassa on liikkunut sitkeitä huhuja siitä, että Buhari olisi kuollut ja hänen tilallaan olisi kaksoisolento.

YK:n ilmastokokousta varten Puolaan saapunut Buhari kiisti huhut, kun hän tapasi Puolassa asuvia nigerialaisia.

– Olen oikea minä, vakuutan sen teille. Juhlin pian 76-vuotissyntymäpäivääni ja olen edelleen voimissani, Buhari sanoi.

Buhari tavoittelee jatkokautta helmikuussa järjestettävissä vaaleissa. Hänen kuntonsa on kuitenkin herättänyt kysymyksiä, sillä hän vietti viime vuonna paljon aikaa Lontoossa, jossa hän sai hoitoa vaikeaan sairauteen. Tarkempaa tietoa Buharin sairaudesta ei ole kuitenkaan kerrottu julkisuuteen.

– Monet toivoivat, että kuolisin, kun sairastin. Jotkut jopa ottivat yhteyttä varapresidenttiin ja esittivät itseään hänen varahenkilökseen, koska he olettivat minun kuolleen, Buhari sanoi Twitterissä.

Buhari on kutsunut huhujen aloittajia piittaamattomiksi. Huhujen levittäjien joukossa on presidentin ja hallituksen tunnettuja arvostelijoita.Levottomuudet koettelevat maata Nigeria on väkiluvultaan Afrikan suurin valtio. Maassa on ollut väkivaltaisia selkkauksia eri ryhmien välillä, ja Boko Haram -ääriliikkeen yksi haara on terrorisoinut maan koillisosaa. Väkivaltaisuudet ovat lisänneet Buhariin ja ensi vuoden vaaleihin kohdistuvia paineita.

Buhari on ollut Nigerian presidentti vuodesta 2015 alkaen. Sitä ennen hän toimi pitkään maan sotilasjohdossa ja oli pari vuotta maan johtajana sotilasvallankaappauksen jälkeen 1980-luvulla.

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut