Puoluetovereiden bisnespiiri pyörii

Kuopiolaislähtöinen Perttu Nousiainen aloitti Runnin kylpylän yrittäjänä lähes kaksi vuotta sitten. Katja Kaikkonen

Jaana Martikainen

Mielikuvaverho Runnin Kylpylän yllä on täynnä nostalgiaa, perinteitä ja tervehdyttävää vettä. Kylpylä on ollut virallisesti olemassa 110 vuoden ajan, mutta Iisalmen Runnilla nautiskeltiin veden voimasta jo 1700-luvulla.

Vuosien varrella vesi ei ole muuttunut miksikään, mutta melkein kaikki muu on.

Kylpylätoiminta ei ole ollut vuosiin tuottoisaa. Vuodesta 1951 lähtien kylpylää pyörittänyt Lomayhtymä joutui pahimpaan ahdinkoonsa tämän vuosituhannen puolella. Kituaikojen piti päättyä marraskuussa 2012, kun Lomayhtymä Finland Oy myi Runnin liiketoiminnan Perttu Nousiaisen omistamalle Neola Oy:lle.

Helsingissä asuvan Nousiaisen nimi oli monelle savolaiselle entuudestaan tuttu takavuosien politiikasta. Keskustan riveissä Nousiainen toimi muun muassa Kuopion kaupunginhallituksen ja -valtuuston puheenjohtajana 2000-luvulla.

Perttu Nousiainen vaihtoi Neola Oy:n nimen Runnin Kylpylä Oy:ksi maaliskuussa 2013.

Sen jälkeen yhtiö on tehnyt verovelkaa 110 000 euron edestä. Työeläkemaksuja jäi maksamatta 172 000 eurolla.

Verottaja ehti jo hakea yritystä konkurssiin, kunnes saatiin aikaan maksusopimus. Samoin työeläkevakuutusyhtiö Eteran kanssa päästiin sopuun.

– Yli puolet veloista maksettiin kerralla pois ja loput maksamme suunnitelman mukaan, sanoo Perttu Nousiainen nyt.

Nousiaisen mukaan rästit syntyivät, kun tärkeä rahoituskuvio kaatui. Piti etsiä uusi rahoittaja. Nousiainen ei halua kertoa, mistä pelastaja tuli.

– Sanotaanko näin, että rahoitus löytyi. Ei pankista, vaan yksityishenkilöiltä ja erilaisella rahoituskuviolla, jota Yhdysvalloissa käytetään jo aika paljonkin.

Nousiainen kuittaa rästit sanoilla ”näitä niitä vaan on aina”. Hän korostaa, että on veroja maksettukin.

Runnin Kylpylä Oy ei ole Nousiaisen ainoa yritys. Hän vaikuttaa 19 yhtiössä, osassa omistajana, osassa hallituksen jäsenenä. Yritysten taustoja sekä vastuuhenkilöitä yhdistää keskusta.

– On siellä toki yhtiöitä, jotka ovat keskustataustaisten säätiöiden omistamia.

Tunnetuin Nousiaiseen liittyvistä säätiöistä on Nuorisosäätiö, jonka hallituksen puheenjohtajana Nousiainen toimii. Samalla hän johtaa säätiön omistamien kiinteistöosakeyhtiöiden hallituksia.

Kuluttajille tutuimpien yritysten joukossa on paperitavaraa tekevä Karto Oy, jonka hallituksessa Nousiainen on. Karto Oy:n omistaa Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö, joka on tukenut vuosikausien ajan Keskustanuorten toimintaa.

– Onhan se niin, että jos en olisi itse aikoinaan ollut Keskustanuorten puheenjohtaja, en olisi näin monessa paikassa.

Taustat näkyvät myös Perttu Nousiaisen tulossa Runnin peräsimeen. Nuorisosäätiön hallituksessa istuu Perttu Nousiaisen lisäksi Rauno Koitermaa, jonka johtamalta Lomayhtymältä Nousiainen osti kylpylän liiketoiminnan.

Viime maaliskuussa Lomayhtymä myi kylpylärakennuksetkin toiselle osakeyhtiölle, jossa Nousiainen on mukana.

Puoluesiteiden vaikutus ei pääty Runninkaan osalta tähän. Runnin Kylpylä Oy:n hallituksen varajäsen ja osaomistaja on Aki Haaro, joka on Nuorisosäätiön asiamies ja keskustan entinen hallintopäällikkö.

Runnin Kylpylän elpymisen osalta Perttu Nousiainen ei toivo taivaita. Ensi vuoden tavoite on päästä miinukselta nollan tuntumaan.

– Lomautuksia on tulossa ja henkilökuntaa on jo karsittu. En osannut nähdä, miten vaikeassa tilanteessa ala on.

Vaikeuksia kohtasi myös Nousiaisen pitkäaikaisin yritys Sellina Oy, jonka Nousiainen perusti keskustakavereidensa kanssa Kuopiossa vuonna 2005. Hoivapalveluita Oulussa ja Helsingissä tarjonnut yli miljoonan euron liikevaihtoa tehnyt yhtiö vaihtoi nimensä viime elokuussa ja asetettiin konkurssiin pari viikkoa sitten.

– Nimi vaihdettiin, etteivät toimittajat soittele ja kysele, Nousiainen sanoo.

Sellinan työ kuitenkin jatkuu, kun liiketoiminta saatiin myytyä Silver Care Oy:lle.

Kesällä perustetun Silver Caren toimitusjohtaja on Annukka Paasikivi, joka oli mukana jo Sellina Oy:n hallituksessa, kun yritys perustettiin. Paasikivi on toiminut muun muassa Keskustanaisten varapuheenjohtajana.

Alkuperäiseen perustajakokoonpanoon kuuluu myös Henry Paasikivi. Hänet valittiin viime vuonna Rauno Koitermaan seuraajaksi Lomayhtymä Finland Oy:n johtoon.

Perttu Nousiainen itse työskentelee edelleen Sellinan toimistossa.

– Ihmisten mielikuva politiikasta on nykypäivänä sellainen, että voihan se tulla mieleen, mikä tässä on kaiken takana. Mutta ei ole mikään muu kuin vuosien mittainen tuttavuus, Nousiainen sanoo.

Kommentoi

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mainos: Pihlajalinna Kuopio

Kirkkaampi hymy suuhygienistin vastaanotolla

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut