Kotieläinten joutumista suden suuhun mahdollista ennaltaehkäistä

Susien aiheuttamia koiravahinkoja on kirjattu vuodessa noin 20-50 kappaletta. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

STT

Kotieläinten joutumista suden uhreiksi on mahdollista ennaltaehkäistä, toteaa susikannan hoitosuunnitelman valmisteluryhmä selvityksessään.

Suurin osa susien uhreiksi joutuneista kotieläimistä on lampaita tai koiria.

Alttiita petovahingoille ovat erityisesti laiduntavat lampaat. Vahinkoja ehkäisevät tehokkaimmin sähköiset suurpetoaidat, jotka estävät suurpetojen pääsyn laidunalueille. Myös muun muassa kotieläinten yösuojista on apua susivahinkojen estämisessä.

Tarkastelussa ilmeni, että ennakoinnin merkitys korostuu etenkin susien liikkuessa uusille alueille ja muodostaessa uusia reviirejä. Suojatoimiin tulisi valmisteluryhmän mielestä varata lisää yhteiskunnan resursseja, jotta aiempaa useampi tilallinen pystyisi suojaamaan kotieläimiään tehokkaasti.

 

 

Suden aiheuttamia lammasvahinkoja on ollut 2010-luvulla vuosittain useista kymmenistä noin pariin sataan. Koiravahinkoja on kirjattu vuodesta riippuen parista kymmenestä noin viiteenkymmeneen.

Korvattavien vahinkojen arvon suhteen koiravahingot nousevat kuitenkin suurimmaksi. Maaseutuviraston tietojen mukaan suden aiheuttamat koiravahingot olivat vuonna 2017 arvoltaan yhteensä noin 150 000 euroa, lammasvahingot osapuilleen 37 000 euroa.

Seuraavaksi susikannan hoitosuunnitelman päivitystyö käsittelee susien pihahavaintoja. Samoin arvioidaan, milloin suden voidaan havainto- ja muiden tietojen perusteella tulkita aiheuttavan uhkaa.

Suurpedoista eniten kotieläinvahinkoja on kuitenkin aiheuttanut karhu.

Kommentoi

Mainos: Lämpövelho oy

3 syytä, miksi vuosi 2022 on otollisin aika vaihtaa lämmitysjärjestelmä maalämpöön

| Päivitetty

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut