Kuopiossa yksittäisiä ilmoituksia vedenlaatuhäiriöistä - "edellisten häiriöiden jälkimaininkeja"

Kia Kilpeläinen

Kuopion Vesi on saanut tänä aamuna keskustan alueelta Minna Canthin kadulta ilmoituksen "hiekkaisesta" vedestä.  Kuopion Veden käyttöpäivystäjä Juho Asikainen epäilee, että veden mukana on tullut mangaanisakkaa.

Asikainen kertoo, että vedenlaatuhäiriöistä on viime päivinä tullut yksittäisiä ilmoituksia eri puolilta kaupunkia esimerkiksi keskustan ja Puijonlaakson alueelta. Ilmoituksia on tullut hänen mukaansa korkeintaan yksi vuorossa.

Asikainen uskoo, että nämä ovat luultavasti jälkimaininkeja edellisistä Itkonniemen vesilaitoksen saneeraustöistä johtuneista häiriöistä.

- Sakkaa on voinut lähteä silloin paljonkin liikkeelle. Sitä on voinut jäädä vielä talojen omiin putkistoihin. Kun vettä käytetään reippaammin, sakka lähtee sieltä uudestaan liikkeelle.

Asikainen sanoo, että vettä kannattaa juoksuttaa, jos vedenlaatuhäiriöitä ilmenee.

- Viime päivinä esille tulleissa tapauksissa vesi on alkanut kirkastua aika nopeasti.

 

Kuopion Vesi on aiemmin tiedottanut, että päävesijohdon Itkonniemi–Kelloniemi saneeraustyöt kestävät kuluvan vuoden loppuun saakka ensimmäisen vaiheen osalta.

Vedenjakelussa ei ole ennalta suunniteltuja katkoksia, mutta linjojen sulkeminen, väliaikaisjärjestelyt sekä liitostyöt voivat edelleen aiheuttaa vedenlaatuhäiriöitä.

Viikoilla 43–48 työmaalla tehdään työvaiheita, joihin ei liity ennalta tiedossa olevaa kohonnutta vedenlaatuhäiriöiden mahdollisuutta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.