Lähes 20 kuollut junan suistuttua raiteiltaan Taiwanissa

Yksi matkustajista kertoi paikalliselle medialla junan tärisseen jo matkan aikana. LEHTIKUVA / AFP

STT

Ainakin 17 ihmistä on kuollut Taiwanissa pikajunan suistuttua raiteilta ja kierähdettyä ympäri. Taiwanin rautatieviraston mukaan Yilanin maakunnassa sattuneessa onnettomuudessa myös loukkaantui toistasataa ihmistä.

Uutistoimisto AFP:n toimittaja kertoi nähneensä pelastushenkilöstön kantavan romuttuneesta junasta lisää ruumiita. Viranomaiset eivät ole kertoneet, onko junaan jäänyt ihmisiä loukkuun. Puolustusministeriö on lähettänyt sotilaita auttamaan pelastustöissä.

Onnettomuus sattui iltapäivällä paikallista aikaa. Sen syytä ei ole kerrottu. Yksi matkustajista kertoi paikalliselle medialla junan tärisseen jo matkan aikana.

Taitungiin matkalla olleessa junassa oli kaikkiaan 366 ihmistä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut