Ylen Rigatelli: Selvitin Louhimiehen BBC-pestiä, koska se oli uutisarvoinen

Rigatelli kiistää sosiaalisessa mediassa esitetyt väittyeet, joiden mukaan hän haluaisi tarkoituksella vaikeuttaa Louhimiehen työllistymistä. LEHTIKUVA / ALEKSI TUOMOLA

STT

Yleisradion opintovapaalla oleva toimittaja Sara Rigatelli kertoo STT:lle, että hän lähti selvittämään vinkkiä Aku Louhimiehen BBC-työstä, koska asia oli uutisarvoinen.

Louhimies on kertonut Facebookissa, että yhteydenotto johti siihen, että hänen työnsä BBC:n produktiossa ovat keskeytyneet.

– Jos Suomen vuoden puhutuin ohjaaja saa töitä kansainvälisestä suurtuotannosta kohun jälkeen, se kiinnostaa Suomessa, Rigatelli perustelee sähköpostitse.

Rigatelli sanoo, ettei tiedä, vaikuttiko hänen yhteydenottonsa Louhimiehen asemaan ja työtilanteeseen BBC:llä.

– Se, jos joku työnantaja hermoilee saadessaan toimittajalta ikävän kysymyksen liittyen työntekijöihinsä, ei ole mitään uutta auringon alla. Mutta toimittaja ei seurauksista vastaa.

Rigatelli kiistää sosiaalisessa mediassa esitetyt väittyeet, joiden mukaan hän haluaisi tarkoituksella vaikeuttaa Louhimiehen työllistymistä ja että kyseessä olisi ajojahti.

– Minulta ei ole henkilökohtaisesti mitenkään pois, että Louhimies ohjaa jatkossakin. Olen sen hänelle myös sanonut, kun keskustelimme keväällä. Totesin, että ura ei varmasti ole ohi. Olettaen, että hän muuttaa toimintatapojaan. Motiivi tässä on puhtaasti uutisen metsästys. Ja tämän voi Ylen kulttuuritoimitus vahvistaa.

Rigatelli sanoo kertoneensa yhteydenotossaan BBC:lle, että hän on Ylen toimittaja, joka on opintovapaalla.

– Ihmisen työidentiteetti ei katoa tai uutisnenä lakkaa toimimasta opintovapaan ajaksi.

Alkuvuodesta joukko suomalaisia naisnäyttelijöitä kertoi Ylen uutisessa ohjaaja Louhimiehen alistavista ja nöyryyttävistä ohjausmetodeista. Louhimies pyysi tuon jälkeen Ylen A-studiossa sekä Jussi-gaalassa anteeksi kaikilta, joita hän on työssään loukannut.

Kommentoi

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut