Montenegro äänestää presidentistä, tuttu nimi ennakkosuosikkina

Suurin osa oppositiopuolueista tukee Mladen Bojanicia, joka on Djukanovicin vahvin kilpailija. Lehtikuva

STT

Balkanilla sijaitsevassa pienessä Montenegrossa äänestetään tänään presidentinvaaleissa. Vahvin ennakkosuosikki on moninkertainen entinen pääministeri ja ex-presidentti Milo Djukanovic, joka on johtanut reilun 620 000 asukkaan Montenegroa pitkään sekä ennen itsenäistymistä että sen jälkeen.

56-vuotias Djukanovic haluaa maan osaksi Euroopan unionia. Montenegro hyväksyttiin Naton jäseneksi viime vuonna, ja neuvottelut EU-jäsenyydestä alkoivat vuonna 2012.

Kyselyiden perusteella näyttää siltä, että Djukanovic vie voiton kotiin jo ensimmäisellä kierroksella. Jos toinen kierros tulee, se järjestetään kahden viikon kuluttua.

Vaalikampanjaa on varjostanut järjestäytynyt rikollisuus. Kahden viime vuoden aikana Montenegrossa on tapettu noin 20 ihmistä salamurhissa ja autopommein.

Oppositio syyttää Djukanovicia yhteyksistä mafiaan. Ehdokas itse on kiistänyt syytökset.

– Presidenttinä teen kaikkeni, että poliisilla on valta suojella kansalaisilta niiltä, jotka heidän henkeään vaarantavat, hän sanoi kampanjansa aikana.

Suurin osa oppositiopuolueista tukee Mladen Bojanicia, joka on Djukanovicin vahvin kilpailija. Hänen odotetaan saavan äänistä noin kolmanneksen.

Bojanicin mukaan Djukanovic on syy Montenegron kaduilla nähtävään "epävakauteen ja kaaokseen".

– Olen Djukanovicin kanssa samaa mieltä siitä, että valtio on vahvempi kuin mafia. Ongelma on se, etten tiedä, kummalla puolella hän on.

Myös Venäjä-mielinen ehdokas Marko Milacic pitää Djukanovicia syypäänä maan väkivaltaan, nykyiseen ulkopolitiikkaan ja pilalle menneeseen talouteen.

Djukanovicille valinta Brysselin ja Moskovan välillä on vaaleissa olennainen kysymys. Hän haluaa suuntautua Eurooppaan mutta on hiljentänyt Venäjä-mielisten kritiikkiä toivomalla myös "normaaleja suhteita" Venäjään, jos Venäjä on valmis toimimaan samoin.

Montenegro ja Serbia ovat suosikkeja seuraaviksi uusiksi EU-maiksi. EU on vaatinut Montenegrolta toimia järjestelmällisen rikollisuuden vähentämiseksi. Jäsenehdokkaita myös voimakkaasti kannustetaan noudattamaan EU:n linjaa ulkopolitiikassaan, mukaan lukien Venäjän suuntaan.

Monille montenegrolaisille lännen ja Venäjän välinen väittely ei ole vaalien keskeisin teema. Muitakin huolenaiheita riittää: maan keskipalkka on 500 euroa ja työttömyysaste 20 prosenttia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut