MT: Ministeri Leppä toivoo, etteivät muut ota mallia Siilinjärven kastelukiellosta – "Putket ja muut järjestelmät kuntoon"

Ministeri Jari Leppä vieraili pohjoissavolaisilla maatiloilla lokakuussa 2017. Marko Happo

Janne Niiranen

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) pitää Siilinjärven kunnan päätöstä kieltää kunnan vuokrapeltojen kastelun järvivedellä käsittämättömänä.

– En pidä sitä perusteltuna lainkaan, hän sanoo Maaseudun Tulevaisuuden nettisivuilla.

Leppä aikoo laittaa Siilinjärvelle viestiä, jotta kunta laittaisi putkensa ja muut järjestelmänsä kuntoon.

Siilinjärven kunnanhallitus kielsi järvivedellä kastelun kunnalle aiheutuvilla taloudellisilla riskeillä. Pelkona on, että viemärivuoto voi saastuttaa järviveden ja kunta voi joutua korvaamaan saastuneen kasteluveden aiheuttamat tuhot.

Näin kävi kiistassa viljelijä Pekka Vehviläisen. Kunta joutui korvaamaan Vehviläiselle yhteensä 700 000 euron arvosta oikeudenkäyntikuluja sekä vahingonkorvauksia saastuneen järviveden pilaamasta sadosta, kun jätevesipumppaamon vuoto pilasi Vehviläisen kastelussa käyttämän järviveden.

Leppä toivoo, etteivät muut kunnat seuraa tulevien korvausten pelossa Siilinjärven esimerkkiä.

Siilinjärven kunnanhallituksen jäsen, itsekin maatilaa pitävä Marjaana Pitkänen (kesk.) pitää naurettavana ajatuksena, että kunta on kieltämässä omien vuokrapeltojensa kastelun järvivedellä.  Hänen mukaansa Siilinjärven viljelyalasta vain 2 prosenttia on kunnan omistamia ja vuokraamia peltoja.

– Kaikki muu peltoala jää sen korvauksen piirin, jota tällä pyritään estämään, Pitkänen sanoo Maaseudun Tulevaisuudessa.

Pitkäsen mukaan viljely ei ole enää kannattavaa, jos viljelijät ottavat kasteluveden vesijohtoverkosta, eikä kunnan vesilaitos edes pysyisi tuottamaan viljelijöiden tarvitsemia vesimääriä.

– Tässä ei ymmärretä ollenkaan maataloutta, eikä sitä, mikä tässä on se riski. Riskihän on se, että pitäisi saada viemäriverkosto kuntoon, hän pohtii.

Hänen mielestään kastelukiellon taustalla on asenne maataloutta kohtaan.

– Tämä on minun mielestä puhdas kosto.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut