Seuraus FB-ryhmän kohusta: Poliisien osallistuttava arvokeskusteluun esimiehen kanssa

Poliisi on kiristänyt huomattavasti ohjeitaan siitä, miten poliisit saavat esiintyä sosiaalisessa mediassa. Loic Venance/Lehtikuva

Asta Tenhunen

Poliisin henkilöstö joutuu lähiaikoina käymään läpi verkkokoulutuskokonaisuuden, jossa käsitellään muun muassa käyttäytymisvelvoitteita sosiaalisessa mediassa. Poliisihallituksen mukaan koulutuspaketti valmistuu vielä alkuvuoden aikana.

Lisäksi Poliisihallitus on päättänyt, että kaikkien poliisin palveluksessa olevien on tänä vuonna käytävä esimiehensä kanssa arvokeskustelu osana vuosittaista kehityskeskustelua.

Poliisihallituksen mukaan arvot valittiin poliisin valtakunnalliseksi erityisteemaksi tavoite- ja kehityskeskusteluihin, joissa on puhuttava poliisin arvoiksi valituista oikeudenmukaisuudesta, ammattitaidosta, palveluperiaatteesta ja henkilöstön hyvinvoinnista.

Kyse on Poliisihallituksen päättämistä toimenpiteistä, joilla on tarkoitus vaikuttaa ongelmallisina pidettyihin tilanteisiin kuten viime vuonna julkisuuteen nousseisiin poliisien nettikirjoitteluihin Facebook-verkkopalvelun Poliisit-ryhmässä.

Vaikka iso määrä poliiseja osallistui Facebook-keskusteluun vapaa-ajallaan ja ryhmä oli tarkoitettu yksityiseen keskusteluun eikä julkisesti nähtäväksi, viestejä pääsivät lukemaan sadat ihmiset ja niitä vuodettiin julki muutenkin.

Poliisihallitus on kuitenkin yksiselitteisesti tuonut ilmi, ettei poliisin sananvapaus kata rasistista, vihamielistä tai syrjivää keskustelua edes virkamiehen vapaa-ajalla. Sosiaalisen median keskusteluihin osallistumisella ei saa vaarantaa luottamusta poliisiin.

Poliisihallituksen poliisilaitoksilta pyytämien selvitysten mukaan Itä-Suomen poliisilaitos tunnisti kirjoituksista neljä poliisia, jotka olivat osallistuneet Facebook-ryhmän keskusteluun ja poliisilaitos oli tunnistanut heidät omiksi työntekijöikseen.

Kolmen poliisin kirjoituksiin poliisilaitoksella ei ollut mitään huomautettavaa, mutta poliisilaitos ilmoitti jokaiselle, että asiaa oli selvitetty myös heidän osaltaan.

Yhdestä sisäsavolaisesta konstaapelista poliisilaitos käynnisti virkamiesoikeudellisen menettelyn varoituksen antamiseksi.

Konstaapeli oli kirjoittamassaan viestissä kutsunut poliisin ulkomaalaisvalvontaa arvostellutta artistia Mustaa Barbaaria eli James Nikanderia ilmaisulla "stadin revityin laku". Poliisilaitos kuitenkin katsoi, että varoitukselle ollut tarvetta, sillä Nikander oli käyttänyt sanontaa itse itsestään ja sitä oli hänestä käytetty myös hänen lehtihaastatteluissaan.

Poliisilaitos antoi kuitenkin konstaapelille kirjallista ohjausta, ettei Nikanderin ihonväriin viittaavaan ilmaisun käyttäminen ole sopivaa virkamiehelle. Asiassa ei ollut tarvetta enempään, kun sanonnan muu tausta selvisi.

Puuttumista oli myös Pohjanmaan poliisilaitoksella, jossa vanhempi konstaapeli sai kirjallisen varoituksen kommentoituaan pilkallisesti turvapaikanhakijan itsemurhayritystä Helsingissä. Toinen poliisi sai työnjohdollista ohjausta hänen pohdiskeltuaan sekavaan sävyyn, minkä värisiä ihmiset ovat ja mitä nimityksiä ihonväreistä saa käyttää.

Kolme muuta työnjohdollista ohjausta saanutta poliisia olivat Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisihallituksen mukaan iso määrää nimimerkeillä tai lempinimillä kirjoittaneita henkilöitä ei tunnistettu, ovatko he poliiseja vai eivät.

Kommentoi

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mainos: Lämpövelho oy

3 syytä, miksi vuosi 2022 on otollisin aika vaihtaa lämmitysjärjestelmä maalämpöön

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut