Kuopionlahdelle ehdotetaan nyt 21-kerroksista hotellitornia

Marita Tiihonen

Kuopionlahden suunnittelussa on tapahtunut niin merkittäviä muutoksia, että asemakaavan muutos on tarpeen asettaa uudelleen nähtäville valmisteluaineistona.

Kuopion kaupunki järjesti alueesta avoimen arkkitehtuurikilpailun, jonka voitti viime vuonna Jukebox-niminen työ. Sen kantava ajatus oli porrastettu rakennusrintama ja rantaan yhtenäisenä laskeutuva puistoaukeama tulevan taidelukio Lumitin sekä hotelli- ja kongressikeskuksen edustalle.

Sittemmin kaupunki on jatkanut kaavatyötä tilaamalla kilpailun voittajatyön tehneeltä arkkitehtitoimisto Lukkaroinen Oy:ltä sekä VSU Oy:ltä saatujen kannanottojen pohjalta kuusi erilaista vaihtoehtoa lisäselvityksineen.

– Oleellisin muutos on se, että voittotyössä kahteen paikkaan sijoitettu hotelli on nyt yksi kokonaisuus rannassa, kertoo kaavoitusarkkitehti Jouni Pekonen.

Massiiviseen hotelli- ja kongressikokonaisuuteen on vaihtoehdoissa esitetty 21-kerroksista tornia, josta tulisi toteutuessaan Kuopion korkein rakennus. Myös matalampia versioita on tarkastelussa.

Voittajatyössä asuntorakentamista oli sijoitettu Kuopionlahden kentälle, mutta tästä on nyt luovuttu. Samoin lisävaihtoehdoissa on ratkaisuja, joissa rakentamista sijoittuisi myös puistoaukeamalle.

Pekonen myöntää, että muutokset ovat merkittäviä. Niihin on päädytty muun muassa liikennejärjestelyjen takia sekä keskeisen yhteistyötahon eli hotelli- ja kongressikeskuksen toteuttajan Lapland Hotels Oy:n toiveesta.

Aineisto on tarkoitus tuoda nähtäville 5. maaliskuuta, jonka jälkeen yleisöllä mahdollisuus tutustua Kuopionlahden uusiin luonnoksiin. Kuopion kaupunki järjestää Kuopionlahden kaava-aineistoon liittyvän yleisö- ja tiedotustilaisuuden 20. maaliskuuta kello 18 valtuustotalon salissa.

Kommentoi

Mainos: Navigaattori / Kuopion kaupunki

Uutta suuntaa työuralle Navigaattorista

Mainos: Pieksämäen kaupunki tuulipuisto

Itäisen Suomen suurin tuulipuisto rakentuu Pieksämäelle

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut