Sudet hyökkäsivät koiran kimppuun - metsästäjä ampui susia

Poliisi tutkii hirvenmetsästyksessä sattunutta välikohtausta, jossa metsästäjä ampui kohti susia. Ensitietojen mukaan ainakin yksi susista kuoli.

Poliisille ilmoitetun mukaan sudet olivat käyneet hirvikoiran kimppuun ja tappaneet sen. Metsästäjä oli yrittänyt pelastaa vielä koiraa ja ampunut siksi kohti susia. Koira oli kuitenkin kuollut vammoihinsa.

Tapaus sattui Rautavaaran ja Sonkajärven rajaseudulla lauantaina päivällä. Alueella on tiedetty liikkuvan susia.

Poliisin mukaan rauhoitetun eläimen ampumisesta kirjataan aina ensin rikosilmoitus törkeästä metsästysrikoksesta, koska päivällä poliisilla oli vasta alustavia tietoja tapahtumista.

Jos hirvikoiran kimppuun on käyty ja metsästäjä ampunut susia sitä puolustaessaan pakkotilanteessa, tutkinta lopetetaan silleen. Itä-Suomen poliisi kerää tapauksesta tietoja tarkemmin viikonlopun aikana.

Itä-Suomessa on tehty useita susihavaintoja viime viikkoina, kun maahan on tullut lunta. Sudet havaitaan usein lumijäljistä. Lisäksi osalla susista on panta, jotta tutkijat saavat niistä tietoa ja metsästäjät välttäisivät viemästä koiriaan samalle alueelle.

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut