Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisille, oikeuteen ja supolle 17 miljoonaa euroa lisää rahaa

Hallitus ilmoitti torstaina, että Suomen sisäisten turvallisuuden parantamiseen lisätään rahoitusta ensi vuodelle 17 mliljoonaa euroa aiemmin jo kaavaillun talousarvion päälle. Kyse on hallituksen talousarvioesityksestä.

Summasta viisi miljoonaa euroa kohdennetaan oikeusministeriölle käytettäväksi oikeusprosessien nopeuttamiseen, jotta oikeudenkäyntien viiveet eivät venyisi nykyisestään tai jotta käsittelyaikoja voitaisiin jopa supistaa.

Määräraha kohdennetaan etenkin turvapaikanhakijoiden valitusten jonojen purkuun.

Poliisille ja suojelupoliisille kohdennetaan 12 miljoonaa euroa turvallisuuden ylläpitoon. Sisäministeriön mukaan rahat kohdennetaan terrorismiin varautumiseen ja terrorismin estämiseen.

Poliisille rahoituksesta tulee yhdeksän miljoonaa euroa, joka sisäministeriön mukaan käytetään vaativien tilanteiden kaluston ja varusteiden hankintaan, muuhun operatiiivisen kyvyn kehittämiseen sekä kyberrikollisuuden torjuntaan.

Suojelupoliisille osoitetaan 2,5 miljoonaa euroa ja loput 0,5 miljoonaa euroa on tarkoitettu ennalta ehkäisevään työhön.

Lisäksi hallitus ilmoitti budjettiriihen jälkeen, että poliisin voimankäytön lainsäädäntö ja ohjeistus käydään Suomessa läpi. Tarkoitus on varmistaa, että poliisilla on oikeudet ja mahdollisuudet puuttua tehokkaasti myös vakaviin väkivaltatilanteisiin.

Hallituksen mukaan myös Suomen terrrorismilainsäädäntö käydään läpi niin, että siellä lisätään mahdollisuuksia ennaltaestäviin toimiin sekä rikosten tutkintaan.