Piispa Jari Jolkkonen: Viha on ymmärrettävää, mutta oikeutta ei voi ottaa omiin käsiin

Kaisu Lötjönen

Kuopion piispa Jari Jolkkonen sanoo, että Turun iskujen myötä pelätty painajainen toteutui myös Suomessa. Hän sanoo iskujen herättäneen surua, pelkoa ja vihaakin.

– Tässä särkyi yhteinen unelma siitä, että Suomi voisi säästyä terroristisilta teoilta.

Hän toteaa, että vihastuminen tällaisten tekojen jälkeen on täysin ymmärrettävää. Jolkkonen muistuttaa, että liikaa toistetaan sitä, ettei saa vihata.

– Viha on luonnollinen, silloin kun se on reaktio vääryyksiin ja epäoikeudenmukaisiin tekoihin. Nämä viattomien raukkamaiset puukotukset ovat raskas synti.

– Vihalle ei kuitenkaan saa antaa valtaa. Ei voida alentua toimimaan samoin kuin väkivallan tekijät. Oikeutta ei voida ottaa omiin käsiin, Jolkkonen muistuttaa.

Hän sanoo olevansa tyytyväinen erityisesti siihen, miten ammattimaisesti poliisi hoiti tilanteen perjantaina, kun tekijä saatiin kiinni kolmessa minuutissa ensimmäisestä iskusta.

– Myös se on hienoa, että Turussa järjestettyihin rukoushetkiin osallistui ihmisiä uskonnosta riippumatta.

– Nyt on tärkeintä surra, antaa omaisten surra ja olla lietsomatta vihaa eikä varsinkaan kerätä poliittisia irtopisteitä uhrien kustannuksella. Olen täysin varma, että lopulta hyvyys, vapaus ja rakkaus voittavat, Jolkkonen kommentoi.

Kaikissa sunnuntaina järjestettävissä jumalanpalveluksissa pidetään hiljainen hetki Turun iskuissa kuolleiden muistoksi kello 10.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut