Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ministeri Mattila perhevapaauudistuksesta: Onko mitään järkeä selvittämistä selvittää?

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (uv.) sanoo STT:lle olevansa edelleen haluton tällä hallituskaudella kajoamaan perhevapaisiin. Hänestä uudistus vaatii perusteellisen valmistelun, joka on osittain tehtävä kolmikantaisesti eli palkansaaja- ja työnantajajärjestöjen kanssa.

Muissa hallituspuolueissa, kokoomuksessa ja keskustassa, on virinnyt halukkuutta käynnistää perhevapaauudistus vielä tällä hallituskaudella.

– Sinänsä esitys siitä, että jatketaan selvittämistä, on kohtuullinen, mutta onko sitten mitään järkeä selvittämistä selvittää, Mattila pohtii.

Hallituspuolueet käyvät uudistuksesta keskusteluja tällä viikolla.

Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmä vastustaa etenkin kotihoidontuen keston lyhentämistä, mutta on valmis keskustelemaan tuen määrän porrastamisesta. Ryhmästä on tärkeää, että perheiden valinnanvapaus hoidon järjestämisestä säilyy.

Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmä kokoontui tänä aamuna kesäkokoukseen, jossa se muun muassa linjaa tavoitteitaan.

 

Ryhmä kommentoi kokouksensa yhteydessä myös muita kiistakysymyksiä, joista hallituksen on määrä päättää budjettiriihessä kuun lopussa.

Ryhmä ei kannata solidaarisuusveron keventämistä. Solidaarisuusvero on kahden prosentin lisävero, jonka kaikki yli 72 300 euroa ansaitsevat ovat joutuneet maksamaan. Määräaikainen vero päättyy vuodenvaihteessa, jonka jälkeen alaraja palaisi 90 000 euroon.

Ryhmän puheenjohtajan Simon Elon mukaan useat ryhmän jäsenet pitäisivät veron ennallaan.

– Totta kai kun ollaan tällaisessa tilanteessa vielä, että joudutaan velkaa ottamaan, olisi perusteltua edelleen, että varakkaammat kantavat kortensa kekoon, hän sanoo.

Ryhmä leikkaisi myös yritystukea.

– Nämä ovat pysyvä epäkohta meidän järjestelmässämme, sanoo eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (uv.).

Terhon mukaan osa yritysten tuotoista täytyy lisäksi käyttää arvonlisäverollisen liiketoiminnan alarajan nostamiseen.

– Silloin tapahtuu meidän aatteemme mukainen siirtymä suuryritysten tukemisesta pienyrittäjien hyväksi, hän sanoi.

Terho ei halunnut ottaa kantaa siihen, onko kilpailukykysopimuksen aiheuttamat maksukorotukset kompensoitu ensi vuoden verotuksessa. Hänen mukaansa asia päätetään budjettiriihessä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on sanonut, että kiky-maksukorotukset on jo otettu huomioon ensi vuoden verotuksessa.