Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Omakotitalon tulipalo sai alkunsa kulotuksesta Varpaisjärvellä

Omakotilo syttyi palamaan Varpaisjärven Paloisilla lauantaina iltapäivällä. Palomestari Antero Oikarinen kertoo, että palo sai alkunsa kulotuksesta.

Pelastuslaitos joutui purkamaan päätyseinän laudoitusta palon vuoksi noin viiden neliön alalta, mutta muuten palo ei aiheuttanut isoja vahinkoja. Myös henkilövahingoilta säästyttiin. Palo on jo saatu sammumaan.

- Talon isäntä sai lumella suojattua taloa, ettei se päässyt pahemmin syttymään, Oikarinen kertoo.

Oikarinen muistuttelee, että keväällä kulopalojen leviämisvaara on suuri.