Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Aluehallintovirastot pyytävät ehdotuksia ritarikuntien kunniamerkkien saajista

Aluehallintovirastot pyytävät ehdotuksia vuoden 2017 itsenäisyyspäivänä annettavista Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkien saajista.

Ritarikuntien hallitus tekee lopulliset esitykset annettavista kunniamerkeistä Tasavallan presidentille.

Kunniamerkkiehdotusten tulee perustua ritarikuntien sääntöjen mukaisiin merkittäviin henkilökohtaisiin ansioihin, jotka tulee perustella ehdotuksissa hyvin. Ensisijaisena lähtökohtana merkin saannille on henkilön ansioituminen omalla ammattialallaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. 

Edellytyksenä kunniamerkin antamiselle esimerkiksi kunnalliselle luottamushenkilölle on pitkäaikainen ja ansiokas toiminta kunnallishallinnon alalla.

Kriteereitä ylemmän kunniamerkin saamiselle on, että edellisestä kunniamerkin antamisesta tai arvonimen myöntämisestä on kulunut vähintään seitsemän vuotta. Tässä tapauksessa on tärkeää korostaa ehdokkaan edellisen kunniamerkin jälkeen kertyneitä ansioita.

Ehdotukset pyydetään toimittamaan pääsääntöisesti viimeistään 15.5.2017 siihen aluehallintovirastoon, jonka toimialueella kunniamerkin saajaehdokas asuu.