Petina Gappah: Muistojen kirja. Suom. Tero Valkonen. Tammi 2017. 307 s.
Zimbabwelainen Petina Gappah kuvaa allegorisessa romaanissaan albiinotytön tarinan kautta kotimaansa risaista historiaa sekä nykypäivän epävakautta.
Korkeakoulutettu Gappah tietää myös länsimaisen laatukirjallisuuden luonteen. Muistojen kirjassa se syntyy useista tasoista: yksilön ja perheen tarina peilautuvat vasten oman heimon, brittiläisen kolonialismin ja Zimbabwen itsenäistymisen historiaa, eri kulttuurien myytit, kielet ja populaarikuvastot risteävät, kristillisyys kohtaa noituuden ja pahan ngozi-hengen.
Aikatasot leikkaavat mennyttä ja nykyhetkeä, jossa nuori nainen Memory istuu kurjassa vankilassa kuolemaantuomittuna valkoisen miehen murhasta. Hän kirjoittaa päiväkirjaa amerikkalaistoimittajalle häilyvistä muistoistaan: ”En halunnut antaa anteeksi, koska en halunnut muistaa”.
Juuriltaan Memory on köyhän mustan perheen albiinotyttö, vaaleaihoisena yhteisönsä silmätikku ja äidin mielestä noituuden seuraus. Vanhemmat jättävät tytön valkoisen professorimiehen Lloydin kasvatettavaksi. Porvarillisessa kartanossa Memory varttuu etuoikeutetuksi – ennen tuomiotaan.
Yltäkylläiset kulttuuri- ja historiaviittaukset tuntuvat usein enemmän tarkoituksellisilta kuin luontevilta. Merkitykset ketjuuntuvat: kirjan alkunimi on The Book of Memory, Memory on tytön nimi, merkitykseltään muisti, antiikin Kreikan mytologiassa Mnemosyne, runottarien äiti.
Vaikuttavasti Gappah kuvaa poikkeavuudestaan tietoisen lapsen mielenliikkeet ja nuoren tytön horjuvat tunteet. Kirjailija on terävänäköinen myös vallankäytön, vankilahelvetin ja köyhyyden yksityiskohdissa, mutta maan diktaattoripresidenttiä Robert Mugabea ei nimeltä kritisoida. Kriittisyys näyttäytyy absurdeissa huomioissa: kuolemaantuomittua lohduttaa se, että köyhällä maalla ei ole varaa edes pyöveliin.
Risto Löf