Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tämä ei ole aprillipila: Savoon luvassa viisi senttiä lunta

Savoon saapuu lauantaina iltapäivällä sadealue, jonka olomuoto on Itä-Suomessa kauttaaltaan lumi. Sade loppuu vasta lauantain ja sunnuntain välisen yön aikana.

Meteorologi Petri Hoppula Ilmatieteen laitokselta kertoo, että Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa lunta sataa kahdentoista tunnin aikana noin viitisen senttiä. Etelä-Savossa sademäärä voi olla jopa suurempi, mutta siellä sade tulee vetisemmässä muodossa, minkä vuoksi lunta jää maahan vähemmän.

Sadealue liikkuu Itä-Suomeen lännestä alkaen ja on jo saapunut länsirannikolle lauantaiaamun aikana. Kuopion kohdille sadealue saapuu launataina yhden jälkeen iltapäivällä.

- Ajokeli huononee laajalti keskiosassa maata, Hoppula varoittaa.

Hoppula kertoo, että ensi viikolla on jo luvassa hieman keväisempää ja poutaisempaa säätä. Alkuviikko on poutainen, ja tiistaina lämpötila voi Kuopionkin korkeudella nousta seitsemään asteeseen. Tiistain jälkeen lämpötilat ovat kuitenkin alempia.

Lämpötilat nousevat ensi viikolla päivisin plussan puolelle, mutta suurin osa öistä on pakkasöitä. Keskiviikon vastaisena yönä Savoon saapuu sadealue, mutta sade tulee todennäköisesti vetenä.

Hoppula sanoo, että myös lauantaina satava lumi sulaa nopeasti pois, kun lämpötila nousee.