Kumpi on etelämpänä: Calgary vai Lontoo? Vastaus saattaa yllättää

Kartta osoittaa, että monet Pohjois-Amerikan kaupungit ovat todellisuudessa verrattain etelässä. Timo Filpus

Jukka-Pekka Räsänen

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että monet Kanadan ja Yhdysvaltain kaupungeista sijaitsevat itse asiassa huomattavasti etelämmässä kuin ehkä yleensä luullaan.

Kanada mielletään monessa suhteessa talviurheilun mekaksi, mutta maan suurkaupungeista esimerkiksi Edmonton sijaitsee etelämpänä kuin Hampuri, Calgary on etelämpänä kuin Lontoo, Winnipeg etelämpänä kuin Praha ja Montreal etelämpänä kuin Lyon. Toronto sijaitsee noin samoilla leveyksillä kuin Monaco.

Yhdysvaltain kaupungeista New York on puolestaan Barcelonan eteläpuolella. Washington valahtaa vielä Valenciaakin alemmas, vaikka välimerellisestä ilmastosta ei Yhdysvaltain pääkaupungin osalta voida varmasti puhua.

Ilmasto Euroopan ja Pohjois-Amerikan välillä on varsin erilaista. Esimerkiksi Kuopio sijaitsee suunnilleen samoilla leveyksillä kanadalaisen Rankin Inletin kylän kanssa. Kylän pakkasennätykset hipovat -50 astetta eikä lämpötila kohoa kesäisinkään yleensä 15 astetta ylemmäs.

Asiaa selittää erityisesti Atlantin lämmin Golf-merivirta. Juuri Golfvirran ansiosta myös Suomen ilmasto on lauhkeampi kuin Suomen leveysasteilla keskimäärin.

Golfvirran lämpö kulkeutuu Suomeen tuulten avulla. Esimerkiksi Norjan rannikolla meriveden lämpötila on pohjoiseen sijaintiin nähden korkea. Golfvirran ansiosta meille Pohjoismaihin lännestä tulevat ilmavirtaukset ovat selvästi lämpimämpiä verrattuna tilanteeseen, jossa Golfvirtaa ei olisi.

Pohjoismaiden ohella Golfvirta lämmittää ilmastoa merkittävästi myös Länsi-Euroopassa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut