Erityisopettaja lasten kasvatuksesta: "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan"

Jerri Koskinen

Savon Sanomien Satunnainen savolainen -juttusarjassa jututetaan nimensä mukaisesti maakunnan ihmisiä sieltä täältä.

Tällä viikolla soitimme Outi Rissaselle, joka on erityisopettaja Juhani Ahon koulussa Iisalmessa. Rissanen on toiminut erityisopettajana yli 20 vuotta. Hän opettaa luokkia 7–9.

Olen aina ollut pienempien ja heikompien puolella. Tulevien sukupolvien kanssa työskentely ja heille eväiden antaminen on arvokasta ja vastuullista työtä. Tosin näinhän asia on myös aineenopettajalla.

Parasta on, että saa olla aitojen ihmisten kanssa tekemisissä. He ovat niin vilpittömiä ja ihania nuo lapset. Nuorten kanssa työskennellessä ei ole tärkeintä se, että opitaanko tänään jotain pikkuasioita. Tärkeintä on se, että saadaan itsetuntoa kohennettua niin, että jokainen löytää omat parhaat puolensa ja osaa niitä kehittää. Pitää kasvattaa kriittisiä kansalaisia, kun ajattelee nykypäivän maailmaa.

Se on tärkeää kaikkien opettajien tehtävissä.

Hyvä sananlasku on Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ajattelen asian niin, että jos haluan, että meillä on hyvä, rauhallinen ja turvallinen henki ja ilmapiiri luokassa, minun täytyy tehdä itse asialle aloitus, koska olen aikaihminen ja lapsi on lapsi.

Eikä saa provosoitua, jos lapsi on levoton, vaan pitää rahoittaa. Ja jos on itse ystävällinen ja kiltti, niin silloin saa saman takaisin. Jos on vaativainen ja haluaa, että oppilaat tekevät töitä ja tehtäviä, tehtävät pitää tarkistaa ja niistä pitää aina kiittää.

Jos ihan mietitään miten eläimiä tai koiria hoidetaan, niin lempeydellä ja hyvyydellä ja tiukalla loogisella järjestyksellä pääsee pitkälle.

Jos on lukemisen tai kirjoittamisen pulma, niin on vaikea ymmärtää käsitteitä, joita on monissa oppiaineissa. Asiat täytyy esittää selkokielellä. Ja jos on vaikea ymmärtää asioita suomeksi, niin hirveän vaikeaa se on ymmärtää englanniksi tai ruotsiksi. Kun perusasiat ovat hallinnassa, niin silloin selviää. Jos on vaikea osata lukea tai kirjoittaa, on myös järjestetty suullisia tenttejä, joissa oppilas on saattanut pärjätä todella hyvin.

Monenlaisia lahjakkuuksia löytyy. Aina niitä tulee esiin.

Tosi ihania lapsia ja nuoria ovat, että ei voi moittia. Tosi ystävällisiä. Voi tulla kiistaa tai jopa kiusaamistakin, mutta kun asiaa selvitetään, tulee monesti ilmi, että on ollut tulkintaerimielisyyksiä ja on tulkittu toisen sanomaa väärin. Mutta aina asiat pitää selvittää, eikä niitä koskaan saa jättää roikkumaan.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut