Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savolaisen laulu tehtiin uusiksi – tekijöinä Jonas and I sekä Marco Hietala

Savolaisen laulusta on tehty uusi englanninkielinen versio, Savo's Song. Kappaleen tekijöinä on kuopiolainen Jonas and I -yhtye, ja mukana esiintymässä on muun muassa Nightwish-yhtyeestä tuttu Marco Hietala.

Jonas and I -yhtyeen Roope Hakkarainen ja Jonas Ursin kertovat, että Savo's Songiin on tehty yhtä säkeistöä lukuun ottamatta yhtyeen folkpop-tyyliin sopiva melodia.

Savolaisen laulu on Suomen ensimmäinen maakuntalaulu, ja se esitettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1852. Kappaleen sanoittaja on August Ahlqvist ja säveltäjä Karl Collan.

– Aikaa sävellyksen tekemisestä on vierähtänyt sen verran, että laulun voi tehdä uusiksi. Popmusiikissa tehdään paljon vanhoja kappaleita uusiksi, ja se on aina kunnianosoitus alkuperäiselle kappaleelle. Toki harvemmin maakuntalauluja tehdään uusiksi, sanoo Roope Hakkarainen.

Savo's Songiin jätettiin myös yksi alkuperäistä melodiaa käyttävä säkeistö, jonka esittää Hietala.

Englanninkielisen käännöksen Ahlqvistin tekstistä teki kääntäjä Liisa Muinonen-Martin.

Savo's Song ja siitä tehty video julkaistaan Youtubessa ja Spotifyssä tiistaina 7.3. Kappaleen ja videon ovat tuottaneet ja tilanneet Pohjois-Savon ja Etelä-Savon maakuntien liitot yhteisenä Suomi 100 -tekona.

Lue aiheesta lisää lauantain Savon Sanomista.