Cheek paljastaa IS:ssa: Sukua Puijon peipposelle

Cheek eli Jare Tiihonen on sukua Puijon hiihtoseuran mäkihyppylegendalle Väinö Tiihoselle. Risto Aalto

Janne Niiranen

Suomen eturivin muusikkoihin lukeutuva Cheek eli Jare Tiihonen on sukua Puijolta suomalaisten mäkihyppyikonien joukkoon ponnistaneelle Väinö Tiihoselle. Cheek kertoi kuopiolaisista juuristaan Savon Sanomille jo vuonna 2013.

Nyt hän kertoi sukulaisuussuhteesta "Puijon peipposeen" myös Ilta-Sanomien nettisivuilla.

– Meidän suvustakin löytyy todella kova mäkimies eli isoisäni Väinö Tiihonen. Hän hyppäsi olympiatasolla asti, Tiihonen kertoo.

– Oma jo edesmennyt isäni oli 18-vuotias, kun hänen isänsä kuoli. Olen kuullut Väinön mäkiurasta aikanaan isän kertomia juttuja. Väinö oli kotoisin Kuopiosta, ja häntä kutsuttiin Puijon peipposeksi.

Cheek kertoo kuuulleensa kotona tarinoita ja nähneensä valokuvia isoisänsä mäkihyppyajoista.

Väinö Tiihonen sijoittui yhdeksänneksi Garmisch-Partenkirchenin olympialaisissa 1936 ja Lahden MM-kilpailuissa 1938. Hän voitti SM-hopeaa 1933 ja oli neljäs Salpausselän kisoissa vuonna 1934. Puijon kansainväliset kisat hän voitti vuosina 1931, 1932, 1936 ja 1938.

Cheek kertoo myös fanittaneensa nuorempana "yli kaiken Nykäsen Mattia ja Niemisen Tonia".

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut