Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viileä leijona lumosi - Katso kuvat luolajääveiston MM-kisojen upeista teoksista

Leppävirralla maanalaisen hiihtoareenan luolassa pidetyn luolajäänveiston maailmanmestaruuden voitti Mongolian joukkue.

Voittajaveistoksen nimi on Kaikki Leijonasta. Kuvanveistäjinä työskentelevät Lkhagvadorj Dorjsuren ja Enkhtur Battur ovat viime vuosina menestyneet erinomaisesti paitsi jäänveistossa, myös hiekan- ja puunveistokilpailuissa.

Toiseksi sijoittui Siperian ja Venäjän yhdistetty joukkue Kuutamoserenadi-nimisellä työllä. Jakutiasta kotoisin olevaan tiimiin kuuluvat Fedor Markov ja Roman Petrov.

Slovenian Miro Rismondon ja Jeric BogdaninKalevalan sankari sai kolmannen sijan.

Erikoispalkinnot jaettiin parhaasta liukumäestä Puolalle. Design Suomi -palkinnon sai Suomen joukkue, samoin veistäjien valitsema paras joukkue oli Suomi.

Taiteen asiantuntijoista koostuva tuomarista antoi pisteitä kolmesta eri osa-alueesta: taiteellisesta vaikutelmasta, teknisestä toteutuksesta ja ideasta.

Lisää aiheesta sunnuntain Savon Sanomissa.