Osaako rytmitajuton ihminen tanssia? Veikko vastaa

Veikko Virtanen

Heipä hei, lukijat rakkaat!

Tiistaina vietetään ystävänpäivää. Kaikista meistä ei kuitenkaan ole ystävänpäivätansseihin lähtijöiksi, sillä jo tanssiaskelten ajatteleminen saattaa saada aikaan täydellisen "jäätymisen".

Siitäpä päästäänkin päivän kysymykseen, jonka on lähettänyt nimimerkki Bossa Nova.

– Voiko olla näin: Jos ei ole piirunkaan vertaa rytmitajua, kaikki musiikki kuulostaa kakofoniselta meteliltä. Eikä se osaa tanssiakaan, hämmästelee hän.

No, kyllähän se taitaa olla juurikin näin. Rytmitajullahan tarkoitetaan rytmin hahmotuskykyä. Siis esimerkiksi rytmin hahmottamista ja ymmärtämistä musiikista. Suomen Tanssipalvelimessa kerrotaan, että rytmitajua on määritelty muun muassa kyvyksi hahmottaa, muistaa ja toistaa monimutkaisia rytmikuvioita.

Seuratanssijan musiikkitietosivusto tietää kertoa meille, että vaikka musikaalisuuden fysiologista mekanismia ei ole vielä kyetty selittämään, rytmitajua pidetään silti yhtenä musiikillisuuden osa-alueena. Rytmitaju käsitetään samankaltaiseksi kyvyksi kuin esimerkiksi matemaattiset, kielelliset tai taiteelliset taidot.

Tanssijan pitää tunnistaa musiikin toistuvat muotorakenteet, jotka ilmenevät selvimmin melodiassa. Tanssin osaamisen suhteen asiaan liittyy rytmitajun lisäksi myös sävelkorva, jota usein tarkastellaan vielä erillisenä osa-alueena.

Jota asia ei olisi liian yksinkertaista, tanssimiseen liittyy näiden lisäksi vielä rytmikyky tai liikerytmitaju, miksi sitä halutaankaan kutsua. Rytmikyky tarkoittaa kykyä löytää liikkeiden tarkoituksenmukainen rytmi. Selkokielellä sanottuna siis kykyä ajoittaa liikkeet oikein.

Musiikin rytmissä tanssiminen edellyttää siis rytmitajun ja sävelkorvan lisäksi rytmikykyä, eli taitoa yhdistää oman vartalon ja raajojen rytmikäs venkoilu kuuloelimien kautta aistittuun musiikilliseen nautintoon.

Vaan eipä silti huolta: vaikka rytmitaju on toisilla parempi kuin toisilla, kykyä on mahdollista kehittää harjoittelun kautta. Olennaista on hahmottaa soitinten äänten joukosta kappaleen taustalla käynnissä oleva säännöllisyys. Mitä enemmän musiikkia kuuntelee, sen paremmin siitä oppii hahmottamaan asioita. Ei muuta kuin jalalla koreasti!

Lopuksi: tiesittehän, että sydämen symbolina pidetty hertta-kuvio ei juurikaan muistuta oikeaa sydäntä? Sen sijaan symbolin muotojen on arveltu viittaavan esimerkiksi naisen rintoihin tai pakaroihin. Symbolinen sydän muistuttaa hieman myös muinaisessa Egyptissä käytettyä sydäntä tarkoittavaa hieroglyfiä.

Voit lähettää kysymyksiä osoitteella Veikko Virtanen, Savon Sanomat / Päivyri, PL 68, 70101 Kuopio tai veikko.virtanen@savonsanomat.fi.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut