Vertailemalla voi säästää jopa satasia sähkölaskussa

Kuopiolainen Pekka Kettunen on halunnut viime vuosina ostaa sähköenergian paikallisilta yhtiöiltä. Aake Roininen

Marika Löf

Kotitalous voi säästää helposti 50–200 euroa, kun kilpailuttaa sähköenergian hinnan. Harva suomalainen kuitenkaan vaihtaa sähkön toimittajaa, mikä viittaa siihen, että myöskään kilpailuttaminen ei ole kovin yleistä.

Johtaja Antti Paananen Energiavirastosta kertoo, että 11,4 prosenttia sähkönkäyttäjistä vaihtoi sähkön toimittajaa vuonna 2015. Viime vuoden lukua ei ole vielä saatavissa.

Paanasen mukaan kotitaloudet, joissa on sähkölämmitys, kilpailuttavat sähköä hanakammin kuin vaikkapa kaukolämmöllä lämpiävissä kerrostaloissa asuvat.

Energiaviraston lukujen mukaan kilpailuttaminen on kuitenkin lisääntynyt, sillä vuonna 2000 sähkön toimittajaa vaihtoi vain neljä prosenttia kuluttajista.

Kuopion Niiralassa asuva Pekka Kettunen kuuluu siihen enemmistöön, joka ei ole vuosiin vaihtanut sähkön toimittajaa.

Hänellä on voimassa oleva kahden vuoden määräaikainen sähkösopimus Kuopion Energian kanssa. Kesämökillä Nilsiässä on määräaikainen sopimus Savon Voiman kanssa.

– Kävin katsomassa sähkönhintavertailua netissä. Nyt sähkösopimuksen voisi tehdä melkein sentin halvemmalla kilowattituntihinnalla.

Sopimus pitäisi silloin tehdä jonkun toisen sähköyhtiön kanssa. Vuositasolla se tarkoittaisi isoa säästöä noin 25 000 kilowattituntia kuluttavassa omakotitalossa.

– Nykyinen sopimus päättyy kesällä 2018. Pitää silloin katsoa, ottaako määräaikaisen vai toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen.

Kettunen sanoo kilpailuttaneensa sähköä aktiivisemmin kymmenkunta vuotta sitten.

– Nyt olemme vähän nurkkapatriootteja. Olemme ostaneet sähkön alueen sähköyhtiöiltä, sillä Kuopion Energia tulouttaa tuloksestaan Kuopion kaupungille ja Savon Voima maksaa osinkoja omistajakunnilleen. Sitä kautta se tulee tämän alueen hyväksi.

 

 

Peräti 65 prosenttia sähkösopimuksista on toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia.

– Sopimuksessa myyjä päättää hinnan muutoksista. Hinnanmuutoksista ilmoitetaan asiakkaalle vähintään kuukautta etukäteen, Antti Paananen Energiavirastosta kertoo.

Energiaviraston arvion mukaan noin neljäsosa sähkön vähittäismyyntisopimuksista on määräaikaisia, eli hinta on kiinteä sopimuksen keston ajan.

Määräaikainen sähkösopimus on viime vuosina ollut yleensä edullisempi kuin toistaiseksi voimassa oleva sopimus. Tämä käy ilmi oheisesta grafiikasta, jossa on verrattu kerrostaloasunnon ja sähkölämmitteisen pientalon sähkötarjousten keskiarvoa kymmenen vuoden aikana.

Pörssihintoihin sidottujen sähkösopimusten määrä on kasvanut. Paananen uskoo, että niiden suosio kasvaa myös tulevaisuudessa.

– Noin kymmenesosa sopimuksista on sidottu pörssihintoihin.

Pörssihintaan sidottu sopimus on yleensä voimassa toistaiseksi. Sopimus voi olla jopa sellainen, että hinta vaihtuu tunneittain sähköpörssin hintaan perustuen. Pörssisähkössä asiakas kantaa sähkön hinnanvaihtelusta tulevan riskin.

Sähkölaskun muodostuu sähkön siirtomaksusta ja sähköenergian hinnasta. Jopa kaksi kolmasosaa hinnasta on sähkön siirtomaksua, jonka perii aina paikallinen sähköyhtiö. Sen sijaan sähköenergian hinnan voi kilpailuttaa.

Energiaviraston ylläpitämällä sahkonhinta.fi -verkkosivulla on helppo käydä vertailemassa eri yhtiöiden tarjoamaa sähkön hintaa. Hinnat perustuvat lähtökohtaisesti normaalihintoihin.

Nettisivun kysymät perustiedot kannattaa etsiä omasta sähkölaskusta.

Yhden sentin alhaisempi kilowattituntihinta tuo säästöä 200 euroa vuodessa, jos kulutus on 20 000 kilowattituntia vuodessa.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut