Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Elämästä sulkee monia vaihtoehtoja pois, jos osaa vain yhtä vierasta kieltä"

Peruskouluja ja lapsia vanhempineen houkutellaan nyt siihen, että yhä useampi aloittaisi ensimmäisen vieraan kielen opiskelun jo peruskoulun ensimmäisellä luokalla. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen kokeilun tavoitteena on lisätä samalla kielten kirjoa, ettei englannin ylivalta olisi niin suuri.

Ensimmäisen vieraan kielen opiskelu alkaa meillä viimeistään kolmannella luokalla, mutta joissakin kouluissa – lähinnä suurissa kaupungeissa – opiskelun on tähänkin mennessä voinut aloittaa jo ekaluokkalaisena. Tätä halutaan laajentaa, jotta voitaisiin hyödyntää lasten hyvä oppimiskyky.

– Mitä nuorempana kielten opiskelun aloittaa, sen paremmin ne tarttuvat mieleen, kertoo opetusneuvos Paula Mattila Opetushallituksesta.

Kokeilun avulla halutaan myös kehittää opetusta niin, että lapset saataisiin ylipäätään hoksaamaan kieltenopiskelun ilot. Nyt valtaosa tyytyy pakollisiin kieliopintoihin.

Meille kaivattaisiin lisää esimerkiksi saksan, ranskan, venäjän, espanjan, kiinan ja japanin taitajia.

– Elämästä sulkee monia jännittäviä vaihtoehtoja pois, jos osaa vain yhtä vierasta kieltä, Mattila kannustaa.

Tosin monissa kouluissa eteläistä Suomea lukuun ottamatta ei juuri ole mahdollisuuksiakaan opiskella muita kieliä kuin englantia ja toista kotimaista. Mattila ehdottaa lääkkeeksi, että naapurikunnat voisivat esimerkiksi järjestää kielten opetusta yhteistyönä, jos omat voimat eivät yksin riitä.

Monessa muussa maassa kaikki aloittavat vieraiden kielten opiskelun jo ensimmäisellä luokalla. Tavoitellaanko meille samaa?

– Nyt katsomme, tapahtuuko kokeilun avulla merkittävää oppimisen tehostumista. Sen jälkeen arvioidaan, mitkä ovat käytännön johtopäätökset, Mattila sanoo.

Valtion kokeiluun varaamasta viiden miljoonan euron määrärahasta maksettavat erityisavustukset on juuri laitettu haettavaksi. Maaliskuun alkupuolella on määrä päättää, missä kouluissa kokeilu ensi syksynä alkaa.