Ruotsin koiraihmiset: Ilotulitteita myyvät kauppaketjut boikottiin!

Ilotulitteiden pauke on lemmikeille painajaismainen kokemus.

Ilotulitus Helsingin Kaivopuistossa syyskuussa 2012. Paikalla pidettiin ilotulituksen SM-kisat. Heikki Saukkomaa

Timo Riistaniemi

Uusivuosi on iloinen juhla useimmille ihmisille, mutta huippuhyvän kuulon ja hajuaistin omaaville lemmikeille ilotulitteiden pamahtelu ja niiden aiheuttama valosaaste ovat painajaismainen kokemus.

Ruotsissa on noin 780 000 koiraa; 300 000 ihmistä kuuluu koirakerhoihin. Ruotsin koiraharrastajat julkaisivat tiistaina kannan oton, jonka mukaan koiraihmisten kannattaa boikotoida kauppaketjuja, jotka myyvät uudenvuoden ilotulitteita.

– Kauppaketjut myyvät lemmikkieläinten tarvikkeita ja haluavat samaan aikaan pelotella lemmikkimme hengiltä. Käytämme kansalaisvapauksiamme ja kehotamme lemmikkien omistajia boikotoimaan näin menetteleviä kauppaliikkeitä, kennelkerhot paheksuvat.

Koiraihmiset korostavat myös, että he ovat jo aiemmin toistuvasti vedonneet vähittäiskauppaan, jotta ilotulitemyynti saataisiin jonkinlaiseen ruotuun.

– Koirat tuntevat ilotulitusten vuoksi ahdistusta ja paniikkia. Ne pelkäävät ja kieltäytyvät ravinnosta ja ulkoilutuksesta, kannanotossa kuvaillaan.

Vetoomuksen lisäksi koiraharrastajat julkaisivat kuudentoista boikotoitavan vähittäiskauppaketjun nimet. Mukana ovat suomalaista Keskoa lähellä oleva ICA-ketju ja SOK:n tapaan toimiva osuuskauppaketju COOP.

Lähde: Expressen

 

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut