Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Berliinin iskussa loukkaantui Suomen kansalainen

Berliinin maanantaisessa rekkaiskussa loukkaantui myös yksi Suomen kansalainen, kerrotaan Suomen Berliinin-suurlähetystöstä.

Lähetystöneuvos Saija Nurminen kertoo STT:lle, että Suomen ulkoministeriö on ollut yhteydessä loukkaantuneeseen. Asiasta uutisoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Saksassa on otettu kiinni neljä ihmistä, jotka ovat olleet tekemisissä 24-vuotiaan tunisialaisen Anis Amrin kanssa, kertoo Saksan syyttäjäviranomainen saksalaislehti Bildin mukaan.

Viranomaiset etsivät Amria, sillä häntä epäillään osallisuudesta iskuun. Amrin turvapaikkahakemusta koskevia papereita löytyi iskussa käytetystä rekasta.

Viranomaiset ovat luvanneet sadantuhannen euron palkkion Amrin pidättämiseen johtavista tiedoista. Miehen on varoitettu voivan olla väkivaltainen ja aseistettu.

Rekkaiskussa Berliinin joulumarkkinoille kuoli maanantaina 12 ja loukkaantui 48 ihmistä.

Isku tapahtui Berliinin Breitscheidplatzin aukiolla. Berliinin poliisi kertoi torstain vastaisena yönä Twitterissä, että rikospaikkatutkinta aukiolla on saatu valmiiksi ja aukio on jälleen avoinna yleisölle.