Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Berliinin iskuista pidätetty turvapaikanhakija on vapautettu

Berliinin joulumarkkinoiden iskusta pidätettynä ollut pakistanilainen turvapaikanhakija vapautettiin todisteiden puuttuessa, kertoivat syyttäjät tiistai-iltana.

– Rikosteknisissä tutkimuksissa ei ole tullut esille todisteita, että hän olisi ollut rekan ohjaamossa rikoksen sattuessa, todettiin syyttäjäviraston lausunnossa.

Jo aiemmin päivällä sekä poliisi että syyttäjät totesivat, että pidätetty ei ehkä olekaan ajanut joulumarkkinoille syöksynyttä rekkaa. Myös turvapaikanhakija itse sanoi, ettei hänellä ole osuutta hyökkäykseen.

– Vaarallinen rikollinen saattaa olla alueella, sanoi Berliinin poliisipäällikkö Klaus Kandt aiemmin tiistaina.

Rekka syöksyi joulumarkkinoille maanantai-iltana. Iskussa kuoli 12 ja loukkaantui 48 ihmistä. Poliisin mukaan kuolonuhreista kuusi on tunnistettu, kertoi BBC. Kuolleet ovat Saksan kansalaisia. Kuuden muun kansalaisuutta ei ole vahvistettu.

Berliinin poliisin mukaan 24 loukkaantunutta on päässyt pois sairaalasta.

Berliinin poliisi kehotti tiistaina Twitterissä ihmisiä varovaisuuteen ja ilmoittamaan epäilyttävät havainnot poliisille. Yleisöltä poliisi pyysi tutkinnan avuksi myös valokuvia ja videomateriaalia.

Rekan matkustajan paikalta löytyi puolalaismies, jota poliisin mukaan oli ilmeisesti ammuttu ja puukotettu. Mies ei poliisin mukaan osallistunut auton ajamiseen. Rekan puolalainen omistaja kertoi kuolleena löydetyn miehen olleen hänen työntekijänsä ja serkkunsa. Omistaja luonnehti häntä hyväksi tyypiksi.

YK:n turvallisuusneuvosto ja YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon tuomitsivat Berliinin iskun, josta Ban käytti termiä terrori-isku.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama puolestaan soitti Saksan liittokanslerille Angela Merkelille ja tarjosi apua.

– Presidentti välitti oman ja Amerikan kansan surunvalittelut kauhistuttavan terrorihyökkäyksen johdosta, Valkoinen talo kertoi.

Syyttäjä Peter Frank sanoi, että Berliinissä käytetty toimintatapa muistuttaa hyökkäystä Ranskan Nizzassa heinäkuussa. Tuolloin mies ajoi rekalla niin ikään väkijoukkoon ja 85 ihmistä kuoli ja 300 loukkaantui.

Ulkoministeriön mukaan on epätodennäköistä, että Berliinin iskussa olisi kuollut tai loukkaantunut suomalaisia. Toistaiseksi ministeriön viestintäpäivystyksen tietoon ei ole tullut suomalaisuhreja. Myöskään omaiskyselyjä ei ole ministeriöön tullut.

Maanantai-iltana jouluinen tunnelma joulumarkkinoilla katkesi karmealla tavalla rekan syöksyttyä ihmisten päälle. Ensi kertaa Berliinissä vieraileva brittituristi Emma Rushton sanoi olleensa tavattoman onnekas päästessään pakoon.

– Odottelimme, katselimme ympärillemme valojen loisteessa, odotimme hotellille lähtöä kuullessamme valtavan pamauksen, hän kertoo BBC:lle.

Rekka oli syöksyessään kiskonut alas valot, ja myyntikojut Rushtonin edessä olivat täysin murskaantuneita.

Toinen brittituristi Mike Fox auttoi pelastamaan ihmisiä, jotka olivat jääneet myyntikojujen alle.

– Näin kuinka eräs mies raahautui paikalta kasvot veressä, Fox sanoi.