Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

4 000 Savon timanttia katosi maailmalle - GTK etsii omistajia

Etsijät ovat löytäneet Savosta arviolta 4 000 raakatimanttia, mutta niiden nykyisiä omistajia ei tiedetä. Se vaikeuttaa timanttiesiintymien arvon määritystä ja kaivoksen perustamista. Kallioperässä voi olla aarre, jota ei voida hyödyntää rahan ja tiedon puutteessa.

Suomi on EU:n ainoa timanttien tuottaja. Eniten timantteja on saatu Kaavin Lahtojoelta. Geologian tutkimuskeskuksen GTK:n erikoisasiantuntija Jukka Marmo kertoo Savon Sanomille, että ensimmäisenä löytyneiden timanttien olinpaikka on tuntematon.

– GTK on yrittänyt saada joitakin timantteja tutkimustarkoituksiinsa, mutta ei ole onnistunut. Kukaan ei tunnusta pitävänsä niitä hallussaan, Marmo sanoo.

– Yhtiöt ovat etsineet timantteja liki sadalla miljoonalla eurolla yli 20 vuoden aikana. Noin 4 000 on löytynyt, hän otaksuu.

Liiketoiminta on salamyhkäistä, sillä timanttikauppa on liki monopoli. Noin 60 prosenttia raakatimanttien louhinnasta ja kaupasta on DeBeers-yhtiön ja sen tytäryhtiöiden käsissä.

Löydetyt raakatimantit ovat pieniä, joten niistä ei juuri ole korutimanteiksi. Raakatimanttia on hiomaton. Marmo arvioi, että löytöjen yhteishinta teollisuuskäyttöön olisi 2 000–3 000 euroa. Esiintymän arvon määrityksessä mallintamalla timanttien arvo on jopa kaksikymmenkertainen.

– Kun esiintymää ei ole avattu kaivokseksi, siitä löytyneet timantit ovat sen ainoat arvonmuodostajat. Jos joku haluaa jatkaa tutkimuksia, hän yrittää saada käsiinsä löydetyt timantit ja niillä on silloin tietty hinta, Marmo kertoo.

Omistajia on vaikea jäljittää, koska timantteja on louhinut usea kansainvälinen yhtiö. Ne ovat hankkineet tutkimusoikeuksia toisiltaan ja vaihtaneet omistajia. Yhtiöillä on oikeus tehdä omistamilleen timanteille, mitä haluavat, mutta toisaalta on vahinko, että Suomen kansalliset aarteet eivät ole hyödynnettävissä.

Kaavin timanttikaivos voidaan Marmon mielestä avata lähivuosina, jos kaikki menee nappiin. Perustajaksi tarvittaisiin alan jättiyhtiö, esimerkiksi Rioja Tinto, jolle esiintymä saatettaisiin myydä.

Ensi vuonna tutkimukset ehkä laajentuvat Kaavilla. Karhu Mining siirsi syksyllä Lahtojoen valtausoikeutensa Karelian Diamondsille, joka etsii Kaavilla, Kuopiossa ja Kuhmossa. Kauppa pelasti Karhun kaivospiirin, joka olisi muuten rauennut. Uuden luvan saanti olisi tiukentuneiden ympäristöehtojen takia kestänyt vuosia.

Karelian Diamond kertoi syksyllä Lontoon pörssissä, että tutkimusten mukaan Lahtojoen lähellä on vielä löytymättömiä esiintymiä.