Kotkalainen Martti Alppirinne on asettunut perheensä kanssa Lapinlahden maaseudulle, jonne he muuttivat vuonna 2011.
Tontti on hyvin väljä, koska ympärillä on metsää noin 27 hehtaaria.
– Mukavaa, että täällä maaseudulla on jatkaja. Ei kaikki muuteta pääkaupunkiseudulle.
Aiemmin yli 30 vuotta kerrostalossa asuneena hän arvostaa luontoa ja rauhaa keskellä metsää, joskin tekemistä riittää. Vanhaa metsätilaa pitää kunnostaa.
– Täällä on minulle kymmeneksi vuodeksi harrastusta.
Kunnossapitovastaava Alppirinne käy töissä Lapinlahden Valion tehtaalla. Asiointimatkatkin ovat kohtuullisia, koska kirkonkylälle ajaa noin 15 minuutissa.
– Täältä on hyvät yhteydet Iisalmeen. Kuopioonkin pääsee hyvin.
Kotkalaisten muutto Savoon poikkeaa valtavirrasta, koska harvat työelämässä olevat perheelliset muuttavat pohjoiseen toiseen maakuntaan.
Lapinlahti kuuluu Kuopion työssäkäyntialueeseen. Autolla välimatkan taittaa 40 minuutissa.
Monet lapinlahtelaiset asioivat Kuopion kauppakeskuksissa. Kuopio imuroi väkeä kymmenien kilometrien säteellä.
Savon Sanomien ja Karjalaisen Tietoykkönen Oy:llä teettämän tutkimuksen mukaan opiskelijoilla on ylivoimaisesti eniten muuttoaikeita. Jos tarkoitus on vaihtaa työpaikkaa, silloin kiinnostavat myös palvelut ja elämisen laatu.
Muuttoliiketutkija Timo Aron mukaan kyselytutkimuksessa ilmenneet muuttoaikeet vastaavat koko maan tilannetta eri ikäryhmissä ja taustoilla.
Kuopiosta on hänen mukaansa muodostumassa selkeä valtakunnan osakeskus.
– Kuopio on nostanut suhteellista asemaansa koko ajan. Kaupallinen keskittymä tuo tasaisia virtoja.
Pehmeät vetovoimatekijät painavat yhä enemmän, kun muuttajat valitsevat paikkakuntaa.
– Pehmeät tekijät liittyvät elämyksiin, kauppakeskuksiin ja tapahtumiin, jotka alkavat yhä enemmän kietoutua yhteen.
Jos kauppakeskus rakennetaan, sen keskellä on usein esiintymislava.
– Kuopion kaltainen keskittymä ruokkii muuta aluskasvillisuutta ja tukee kasvua. Vähittäiskaupan ja tukkukaupan keskittyminen suurempiin kaupunkeihin korostaa palvelurengasta, missä lähituottajilla on iso rooli.
Asukkaat haluavat paikallista, puhdasta ja lähellä tuotettua. Tällaisilla tuotteilla on yhä suurempi merkitys.
– Se luo tulevaisuususkoa, joka on yksi kasvun perusta.