Kaupunkijuhannus houkutteli Kuopioon Etelä-Suomesta asti – katso juhannusaaton kuvatunnelmia

Mikko, Lumi, Hugo ja Helinä Kivekäs tulivat viettämään juhannusta Kuopioon. Aake Roininen

Kaisu Lötjönen

Vaikka juhannus on perinteisesti mökkijuhla, myös Kuopion keskustaan ja satamaan kerääntyi juhlijoita aattoiltana. Terasseilla ja satamassa oli arviolta hiljaisen viikonlopun verran ihmisiä.

Tuusulasta kotoisin oleva Kivekkään perhe söi tyytyväisenä pikaruokaa Matkustajasatamassa. He kertoivat tulleensa Kuopioon Pohjois-Karjalan ja Kolin kautta, jossa viettivät yön teltassa.

Juhannus Kuopiossa houkutti muun muassa kaupungin väljyyden takia.

– Tehtiin juhannussuunnitelmat jo silloin, kun ei saanut niin vapaasti liikkua. Lähdettiin ns. koronaa karkuun, kaupungissa voi paremmin pitää turvavälit kuin mökissä, johon on ahtautunut paljon ihmisiä, Helinä ja Mikko Kivekäs kertovat.

He kertovat käyneensä Kuopiossa aiemmin, mutta vierailusta on aikaa.

– Tänne houkutteli myös JVG:n kappale, jossa mennään Joensuusta länteen, Kuopiosta pohjoiseen, Mikko Kivekäs nauraa.

Perhe jatkaakin Joensuun ja Kuopion jälkeen pohjoiseen, kohti Kuusamoa ja Saariselkää.

– Paljon ollaan harrastettu ennenkin kotimaan matkailua, ei tämä millään tavalla ole uutta. Mutta jos ei olisi koronaa, olisimme suunnanneet ulkomaille, Kreikkaan tai Italiaan, Helinä Kiveläs lisää.

Myös toinen ulkopaikkakuntalainen seurue istui aattoiltaa sataman ravintolalaivassa. Hannu ja Aija Laukkanen tulivat Pieksämäeltä lomailemaan Kuopioon. Päivällä he kävivät Rauhalahdessa luontopolulla. Illalla puolestaan nautittiin kaupungin ihmismäärästä.

– Kun koko kevät oltiin kotona, on ihanaa viettää kaupunkijuhannusta. Ihanaa kun on ihmisiä, iloa ja puheensorinaa. Hyvä, että terassit ovat auki ja näin hyvä keli, Laukkaset kertoivat.

Kuopion Satamatorilla makkaraperunoita ja makkaroita myynyt Raimo Loponen kertoi, että hyvin vähän ruokaa on mennyt. Hän odotti ravintoloiden sulkeutumisaikaa, jolloin juhlijoille tulisi toivottavasti nälkä.

Loponen on huolehtinut lounaskahvila Hiliman Soppatykki-toiminnan pyörittämisestä myös koronakevään aikana. Hän kertoo, että ihmisiä kävi paikalla runsaasti keväällä, mutta kaikki muuttui, kun rajoituksia poistettiin.

– Ihmiset hävisivät samantien, kaikki juoksivat eri suuntiin, ravintoloihin ja kahviloihin. Jos aikaisemmin meni 1,5 tunnissa 200 litraa soppaa, rajoitusten purkamisen jälkeen aikaa meni puolet enemmän, Loponen ihmetteli.

Kuopion Väinölänniemen rannan puisto lähes ammotti tyhjyyttään perjantai-iltana. Uimarannalle oli sen sijaan kerääntynyt muutamia porukoita uimaan tai nauttimaan illasta.

Kuopiolaiset Eeva Oinonen,Nea Salmelin ja Laura Kuvaja harmittelivat, että juhannussuunnitelmat jäivät melko myöhäisiksi.

– Mökki olisi ollut ehdottomasti parempi vaihtoehto, kaupunkijuhannus on vähän sellainen välimuoto, Salmelin arvioi.

He kuitenkin totesivat, että juhannuksessa tärkeintä on hyvä porukka.

– Loppuilta aiotaan pelata puistossa mölkkyä ja tanssia. Onneksi on näin lämmin päivä ja yö, Oinonen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut