Arvio: 4/5 tähteä.
Faarao Pirttikangas on Savon lahja suomalaiselle juurimusiikille. Rupista bluesrokkia soittavan Cosmo Jones Beat Machine -yhtyeen laulaja-kitaristina tunnettu miekkonen on soolourallaan yhdistellyt onnistuneesti jos jonkinlaista musiikkiperinnettä ja tullut samalla luoneeksi täysin omanlaisensa tyylin.
Papyloonin Barbecue osoittautuu Faaraon ja Kuhmalahden Nubialaisten vahvimmaksi albumiksi. Näissä grillibileissä padassa sekoittuvat niin blues, jazz, zydeco kuin kansanlaulutkin, ja lopputulos maistuu jopa väkevämmältä kuin kahdella edellisellä levyllä. Lauttasaaren kaulankatkoja osoittaa, että suomalaiskansallinen tangokin taipuu vaivattomasti tältä ryhmältä.
Vaikka solistin nimi seisookin ensimmäisenä kannessa, on Papyloonin Barbecue bändilevy mitä suurimmassa määrin. Ensiluokkaisista soittajista koostuvan Kuhmalahden Nubialaisten luonteva svengi ja upeat sovitukset ovat ratkaiseva osa tämän albumin hienoutta.
Mikko Siltanen