Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Märät lehdet hyydyttivät junan – matkustajat odottivat kaksi tuntia lähtöä Kuopiossa

Kajaanista Helsinkiin matkalla ollut Intercity 70 -juna joutui odottelemaan tänään Kuopiossa lähes kaksi tuntia lähtöä. Syynä myöhästymiseen oli jumissa ollut tavarajuna, johon tarvittiin avuksi veturia.

Kuopion ja Pieksämäen välillä kulkenut tavarajuna juuttui mäkeen eikä päässyt omin voimin ylös. Radalle oli tippunut runsaasti märkiä lehtiä ja veturi ei saanut sen vuoksi vedettyä tavaralastia mäen päälle. Kuopiossa ollut Intercity-juna oli lähimpänä, ja siksi veturi vietiin paikan päälle avuksi. Kahden veturin voimin tavarajuna lähti viimein liikkeelle.

Matkustajuna on noin puolitoista tuntia aikataulustaan myöhässä. VR:n mukaan kaikille matkustajille järjestetään kuitenkin jatkoyhteys joko linja-autolla tai taksilla.