Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen: Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin

Johnny Kniga 2016. 364 s.

Antti Arvajan ja Tuomas Mustikaisen uusi Topi Sorsakoski -teos näyttää, ettei mielenkiintoinen taiteilija tyhjene yhteen kirjaan.

Reijo IkävalkonTopi Sorsakoski – Kulkukoira (2002) ei nimittäin ollut millään muotoa huono. Samanhenkinen se toki oli kuin Ikävalkon Juha Vainiosta kirjoittama, rennon rehvaakkaaseen Hymy-tyyliin sanaileva, artistin alkoholistipuolta ja uran Ryysyranta-karikoita mielellään makusteleva.

Mutta olihan Topi Sorsakoski, jos joku, ottava hahmo kosteanromanttisen taiteilija- ja tanssilavaelämän kuvaukselle. ”Tilanne oli sama kuin kirjailija Mauri Sariolalla aikoinaan: tulot olivat ruhtinaalliset, mutta menot suurruhtinaalliset.”

Antti Heikkisen Juice Leskis -kirjan vaikutus näkyy selvästi Antti Arvajan ja Tuomas Mustikaisen lähestymistavassa. Lähipiiriä on haastateltu kattavasti, suorilla sitaateilla tarinaan syntyy moniääninen kudos, vahva todistajanlausuntojen tunnelma.

Kaikki olennaiset yhteistyökumppanit ovat äänessä: veli Antti Tammilehto, poika Onnimanni Tammilehto, kitaristi Esa Pulliainen, tuottaja Pedro Hietanen, Agentsin hovisanoittaja Jukka Itkonen, talousvaikeuksista nostanut manageri Juhani Mansikkamäki, soolouran kokoonpanojen muusikot, Topia useampaan kertaan haastatelleet musiikkitoimittajat, elämän naiset.

Musiikista ja levykokonaisuuksista Arvaja ja Mustikainen puhuvat Heikkistäkin enemmän. Topi Sorsakoski saa arvoisensa näköispatsaan, jossa alkoholismin kuvaustakin suurempi sija on alkuperäisellä pääasialla, musiikilla ja sen esittämisellä suomalaisissa puitteissa.

Kuolema synnyttää kirjaan vahvan kehyskertomuksen. Keuhkosyöpään tukehtuvan artistin kuolinvuoteelta elokuussa 2011 siirrytään 1960-luvun Ähtäriin, jossa musikaalinen veljespari kasvaa. Tangolaulajaisä Yrjö ”Ylli” Tammilehto on se, jonka jälkiä Pekka-poika alkaa aikanaan seurata – ikään kuin etäiseksi jäänyttä isä–lapsi-kokemusta paikaten.

Sinivalkoisena kimmeltäneen Sorsakoski & Agents -soundin takana oli nuorten miesten monikulttuurinen sivistys ja uteliaisuus, Antti Tammilehto kuvaa.

”Blues, country, soul ja 60–70-luvun pop oli meidän musaa, mitenkään englantilaisten vastaavia väheksymättä. Ihmeteltiin myös, miksi piti valita Beatlesin ja Rolling Stonesin väliltä. Oli itsestään selvää, että molemmat. Pääteltiin, että melting pot oli se juttu – monen musiikkikulttuuri, eurooppalaisen, afrikkalaisen ynnä muiden yhteentörmäys. Monikulttuurisuus on rikkaus ja luo uusia tulo- ja näkökulmia.”

Tuomari Nurmio antaa Sorsakosken hahmoon hyvän analyysin vertaamalla häntä näyttelijä Matti Pellonpäähän. ”Heissä oli suomalaisuutta hyvässä ja pahassa. Sellaisten ihmisten, jotka kulkevat varjoisten polkujen kautta, särö vetoaa ihmisiin. Siksi varmasti välillä apeuskin iski.”

Suonna Kononen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.