Analyysi: Paaterolta tuli jo vaalikirja

Mikko Paatero julkaisi kirjansa torstaina. Sen on toimittanut ex-toimittaja Heino Ylisipola. Mikko Stig/Lehtikuva

Asta Tenhunen

Eläkeläinen Mikko Paatero, 68, teki nyt sen, mitä ei poliisiylijohtajana voinut: julkaisi kirjan verran mielipiteitään muista viranomaisista kuten syyttäjistä, rajavartiolaitoksesta, suojelupoliisista ja puolustusvoimista.

Docendon julkaisemassa Sisäinen turvallisuus horjuu -kirjassaan hän korostaa myös omia saavutuksiaan sekä nyt poliisia uhkaavaa vakavaa alamäkeä.

Paatero oli jo virkaurallaan kärkäs kommentoija ja hanakka julkisuuteen.

Eläkkeelle jäädessään hän ilmoitti, että jatkaa alan parissa asiantuntijana ja odottaa esimerkiksi poliisihallituksen tai sisäministeriön kutsuvan hänet vetämään työryhmiä tai toimimaan selvitysmiehenä eri hankkeissa.

Kutsuja ei ole kuulunut.

Osa mediasta on sitkeästi haastatellut viime vuosina eläkeläistäkin poliisin asioista, mutta nyt kirjan tekeminen toi mahdollisuuden päästä taas julkisuuteen ilman toimittajien aihevalintoja, omin sanoin.

Kirja paljastaakin, että Paatero on tarkkaan seurannut poliisin kaikkia asioita budjetin laadinnasta sisäisen turvallisuuden ohjelman tekoon sen jälkeenkin, kun hän jäi eläkkeelle.

Poliisin budjetista Paatero vaikuttaa eläkkeelläkin olevan paremmin perillä kuin moni nykyisistä poliisipäälliköistä.

Paatero on kaivanut tietoa itse, mutta kirjassaan hän myös nimeää, että häntä ovat ajan tasalla pitäneet rikostilanteesta kaksi suojattia hänen virkakaudeltaan: keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot ja Helsingin poliisikomentaja Lasse Aapio.

Vaikka Paatero selvästi julkisuudessa viihtyykin, hän myös kirjassaan palaa toistuvasti arvostelemaan mediaa. Se kun ei toiminut ja kirjoittanut aina niin kuin hän halusi.

Samaa henkeä on poliisijohtajissa edelleen. Paaterokin ilmaisee selvästi jokaisen poliitikon tai toimittajan kohdalla, joka hänen sanomisistaan on kirjoittanut jotain kriittistä, että hän epäilee jonkun syöttäneen nämä ajatukset kohdehenkilölle.

Paateron näkemys on käsittämätön. Häneen kohdistunut arvostelu ei Paateron mukaan ole voinut nousta omaehtoisesta, aktiivisesta asioihin perehtymisestä, vaan jokaisen takana lie jokin taustapeli ja salaliitto.

Tämä asetelma on hyvin mielenkiintoinen ja saa epäilemään, onkohan Paatero yhdenkään työurallaan sattuneen vastoinkäymisen kohdalla kokeillut tätä: katsonut peiliin.

Sitä ei voi kieltää, että Paaterolla on paljon tietoa poliisin huipulta ja ainakin aikoinaan ollut myös verkostoja.

Niistä hän pudottelee joitakin teräviäkin huomioita kuten viiltävää arvostelua sisäisen turvallisuuden työn muuttumisesta yleiseksi mussutukseksi sen sijaan, että poliisista ja muista toimijoista otettaisiin tehoja ja taattaisiin niiden resurssit hoitaa tärkeimmät tehtävänsä.

Paatero myös haastaa Puolustusvoimien aseman turvallisuustyössä ja arvostelee, miksi kansanedustajia kiinnostaa Puolustusvoimien määrärahoista huolehtiminen paljon enemmän kuin poliisin.

Kirja on sirpalainen ja hyppii asiasta toiseen.

Paatero palaa toistuvasti arvostelemaan poliisin resursseja, kokonaiskuvan puuttumista poliitikoilta ja median vääriä juttuja.

Hyvä esimerkki kirjasta on Paateron arvostelu siitä, ettei Julkisen sanan neuvosto puutu hänen mielestään oma-aloitteisesti median selviin epäkohtiin.

Paatero esittää uutta lautakuntaa, joka valvoisi mediaa. Tästä puuttuu vain loppukaneetti, jossa hän esittäisi itseään sen vetäjäksi. Kirjassa hän tuntuu arvioivan, että hänellä kyllä olisi valmiudet siihen.

Kaikkiaan kirjassa mielenkiintoisinta on se, mitä siinä ei kerrota.

Paatero esimerkiksi ohittaa täysin sen, miksi ja miten hänestä tuli poliisiylijohtaja. Hän myös ohittaa Poliisihallituksen valtapelit, vaikka juuri niistä hänellä olisi paljon havaintoja.

Paatero myös arvostelee syyttäjien toimintaa Jari Aarnion rikostutkinnassa, mutta ohittaa täysin sen, miten Poliisihallituksessa oli jo vuodesta 2012 asti tiedossa pääosa isoista asioista, jotka lopulta veivät Aarnio-tutkintaan.

Paatero oli jättänyt asian hoidon Lardotille ja Aapiolle. Heidän virheensä Paatero ohittaa ja haukkuu vain sitten syyttäjät, jotka jälkikäteen ovat joutuneet raapimaan kasaan sen, mitä vielä on ollut pelastettavissa.

Kovan turvallisuusasian lisäksi Paatero antaa kirjassaan yleisiä turvallisuusohjeita - kuin vinkkejä turvattomille eläkeläisille.

Kaikkiaan kirjassa paistaa kova halu päästä käyttämään valtaa ja kuulemaan tietoja, joita eläkeläiselle ei kerrota tai ei ainakaan pitäisi virkateitse kertoa.

Tekisi mieli lyödä vetoa, että jos terveys suo, Paatero on seuraavissa eduskuntavaaleissa kokoomuksen ehdokkaana Varsinais-Suomesta.

Sieltähän ne sisäministeriön ja poliisihallituksen todelliset vallankäytön piirit tulevat.

Ja eläkeläisten äänillä Paatero menee vieläpä läpi.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut