Maanmiehet pakottavat pakolaisia pysymään oman kulttuurinsa tavoissa

Kompassissa järjestettiin info- ja keskustelutilaisuus maahanmuuttajien oikeuksista ja velvollisuuksista. Tuire Punkki

Kaisu Lötjönen

Osa maahanmuuttajista on kohdannut vaikeuksia suomalaiseen kulttuuriin sopeutumisessa Kuopiossa. Pieni joukko erityisesti kiintiöpakolaisista pyrkii pakottamaan maanmiehiään pysymään perinteisen kulttuurinsa tavoissa. Asia nousi vahvasti esille monikulttuurisuuskeskus Kompassin torstaina järjestämässä tilaisuudessa maahanmuuttajien oikeuksista ja velvollisuuksista. Monet vanhemmat olivat huolestuneita lastensa joutumisesta kiusatuksi.

– Tytärtämme kiusataan, jos hän syö koulussa islamin uskonnossa kiellettyä lihaa. Kiusaajat ovat toisia muslimeja. Opettaja on saanut heidät pyytämään anteeksi, mutta asia unohtuu jälleen seuraavana päivänä. Tyttö ei halua usein edes lähteä kouluun, kertoo Syyriasta kiintiöpakolaisina vuonna 2014 Kuopioon tullut aviopari.

Maahanmuuttoa pitkään tutkineen Minna Säävälän mukaan tämän tyyppiset ryhmien sisäiset ristiriidat syntyvät helposti yhteiskunnissa, joissa vähemmistöryhmiä kohtaan on voimakkaita ennakkoluuloja.

– Se näkyy nimenomaan perheissä. Saatetaan alkaa vahtia sukulaisia tai muita omasta etnisestä ryhmästä tulevia ja huomautella, jos he vaikka pukeutuvat tavalla, jota pidetään liian suomalaisena. Sama ilmiö on näkynyt esimerkiksi venäläisryhmissä.

Syyrialaisen avioparin mukaan poikkeavalla tavalla eläviä aikuisia on eristetty ja heistä on levitelty juoruja Kuopiossa.

– Miehiltä kysytään, miksei heidän vaimonsa käytä huivia. Ongelma on, että sekaannutaan toisten yksityiselämään.

Setlementti Puijolan kotoutumisen asiantuntija Tsega Kiflie sanoo, että viime aikoina esille on noussut myös muita tapauksia. Osa pakolaisista on vaatinut, että hoitajan tai lääkärin on oltava miespuolinen, töistä tai tapaamisista on lähdetty kesken pois rukoushetkiin tai pyhäpäivinä ei ole ilmestytty sovittuihin tapaamisiin.

– Suomalaisia tapoja ei ole kunnioitettu. Jos joku yrittää tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja elää normaalia elämää, häntä saatetaan uhkailla tai pelotella, Kiflie sanoo.

Säävälän mukaan pakolaiset elävät valtavan paineen alla, jos kokevat, etteivät ole hyväksyttyjä yhteiskuntaan.

– Silloin joutuu olemaan jatkuvasti puolustuskannalla henkisesti. Se voi heijastua ryhmän sisäisenä valtakamppailuna.

Vieraassa maassa oma kulttuuri myös korostuu siten, että kulttuurin tai uskonnon sisäisiä eroja ei enää muisteta.

– Tosiasiassa esimerkiksi maaseudulla ja kaupungissa eläneillä on hyvin erilainen tulkinta samasta uskonnosta.

Monet torstain keskustelutilaisuuteen osallistuneet maahanmuuttajat harmittelivat, että paikalta puuttuivat ne, joita asia varsinaisesti koskee.

– Ensimmäistä kertaa tunnen itseni yksilölliseksi kansalaiseksi, mutta täällä (Kuopiossa) on noin 12 ihmistä, jotka yrittävät saada vedettyä minut takaisin omaan, suureen ryhmäänsä painostamalla, totesi tilaisuuteen osallistunut nuori mies.

 

Kuopioon on saapunut vuosina 2013–2015 noin 135 kiintiöpakolaista

Pakolaiset ovat mm. Syyriasta, Sudanista, Myanmarista ja Irakista

Turvapaikanhakijoita Kuopiossa on vajaa 100

Maahanmuuttaja: Henkilö, joka asettuu asumaan maahan vuodeksi tai pidemmäksi ajaksi. Maahanmuuttajia voivat olla niin pakolaiset kuin EU:n kansalaisetkin.

Kiintiöpakolainen: Henkilö, jolla on UNHCR:n myöntämä pakolaisen asema ja hän saapuu maahan valtion määrittelemän pakolaiskiintiön puitteessa. Suomen pakolaiskiintiö on 1050 henkilöä.

Turvapaikanhakija: Henkilö, joka hakee turvaa vieraasta valtiosta.

Lähde: Suomen pakolaisapu

Mainos: Lämpövelho oy

3 syytä, miksi vuosi 2022 on otollisin aika vaihtaa lämmitysjärjestelmä maalämpöön

| Päivitetty

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut