Esitys Simolan kesäteatterissa 10.7.
Monelle lienee pettymys, että Antti Heikkinen ei ole tällä kertaa lavalla. Karismaattisia näyttelijöitä tällä teatterilla kuitenkin riittää, vaikka Nilsiän ihmemies ohjaajan paikalla onkin.
Onnellinen mies on kuin kesäteatteriin tehty. Vieras mies saapuu hämmentämään ummehtunutta kylää, saa rahaa, naisia (kyllä, monikossa) ja lapsia (monikossa niitäkin). Pekka Räsänen täyttää siltainsinööri Akseli Jaatisen isot raamit joka mielessä. Hän viihtyy itsensä kanssa tavalla, jota voi vain ihailla.
Arto Paasilinnan alkuperäisteksti on nykysilmin katsottuna suorastaan sovinistinen. Päivitetyssä versiossa naiset kuljettavat keskeisiä rooleja, luottamusmies Manssila (Anni Lipponen) miellyttävän juurevasti, kunnanjohtaja Jäminki (Marja-Kaarina Väänänen) kutkuttavalla maanisuudella. Kaija Parviaisen rovasti Roivas on itse tekopyhyys.
Heikkisen sovitus kunnioittaa alkuperäistekstiä. Tapahtumat on siirretty nykyaikaan – tavallaan. Pääpahis on päivitetty fantsuksi kokoomuslaiseksi, mutta hyvikset elävät edelleen kaukana nykypäivän ongelmista. 70-luvun poliittista vastakkainasettelua ei ole korvattu 2010-luvun poliittisella vastakkainasettelulla, ja vastaanottokeskuskin jää irralliseksi viittaukseksi. Myös Jaatisen vaimot jäävät laulunumeroistaan huolimatta jäänteiksi menneestä maailmasta, mikä ei tietenkään ole näyttelijöiden vika.
Huumori osuu maaliinsa yhtä varmasti kuin Amorin nuoli siltainsinööriin: osumia saavat tekopyhä papisto, pöljät poliisit, taiteilijaelämän marinoima kuvanveistäjä. Aki Pirskasen esittämän kirvesmies Pyörähtälän ei tarvitse edes avata suutaan, kun jo naurattaa.
Heikkisen debyyttiohjaus on hyvää kesäteatteria. Lavalla tapahtuu, artikulaatio on erinomaista. Minimalistinen lavastus jättää tilaa toiminnalle; julkinen tila muuttuu yksityiseksi, kun kunnan ilmoitustaulu kääntyy parisängyksi. Ryhmä säteilee pienistä lapsista ikämiehiin tekemisen riemua.
Parhaimmillaan esitys on kuin sen lopetuslaulu: Kun Suomi putos puusta. Toinen käsi on utareella ja toinen kaukosäätimellä.
Siltatyömaan puskutraktori on tasoittanut pahimmat kipukohdat niin menneisyydestä kuin nykyisyydestäkin. Onnellinen mies jättää katsojan kasvoille hymyn, mutta pysyvää muistijälkeä se ei jätä.