Romaanin henkilöhahmoissa pitää olla jotain syvästi inhimillistä, mutta samalla sellainen kaunokirjallinen ulottuvuus, joka erottaa arjen kuvauksen tavallisesta realismista, sanoo esikoiskirjailija Jyri Vartiainen.
Tällaisia ominaisuuksia, yhtaikaa myyttisiä ja inhimillisiä, löytyy Vartiaisen juuri ilmestyneen pienoisromaanin päähenkilöiltä Tytiltä ja Kämäräiseltä. Teoksessa Aurinko (Poesia) kirjailija havainnoi pariskunnan elämää ja joskus oudoiksi kääntyviä tekoja.
Jyväskylässä kirjallisuutta opiskeleva Vartiainen vertaa havainnointitapaansa elokuvakameran kautta zoomaamiseen: kun tarkentaa niin kauan, että kohteesta näkyy enää pieni osa, päästään Vartiaista kiinnostavalle mikroskooppiselle tasolle. Kokonaisuus katoaa, ja arjen esineet lähtevät kunnolla liikkeeseen.
– Kun katsoo riittävän läheltä, syntyy havainnon pyörryttävyys.
Kuopiosta kotoisin olevan Vartiaisen, 25, esikoisteos on 98-sivuinen. Tekeillä on paraikaa kaksi uutta käsikirjoitusta, pienoisromaanin kokoisia nekin.
– Tämä muoto tuntuu olevan mun juttuni.
Kuten Auringossa, myös uusissa käsikirjoituksissaan Vartiainen tarkentaa yksin tai intiimissä suhteessa oleviin ihmisiin. Ei suuria joukkoja, ei ystäväpiiriä eikä työpaikkoja, eikä liian laajoja teemoja.Tapahtumia ja tunnelmia avataan pienten yksityiskohtien kautta.
– Koen yksityiskohtien lumoa. Siitä tunteesta ja siinä pysyttäytymisessä lähtee kirjoittamisen himo.
Auringon pariskuntaon muuttanut perintörahojen turvin maalle, kun Kämäräisen isä on kuollut ja antikvariaatti mennyt konkurssiin. Tytti maalaa maalaamasta päästyään kiviin aurinkoa, unettomuudesta kärsivä Kämäräinen kerää perhosia ja purkaa mietelmiään muistivihkoihin.
Vieressä on metsä, jonne vaitonaisen oloinen pariskunta menee tekemään seksuaalisia riittejä. Tunnelma on melankolinen, mutta ei synkkä.
– Vaikka tekstieni hahmot olisivat miten surkeita, näen heissä arvokkuutta ja kauneutta, Vartiainen sanoo.
Hän halusi rakentaa romaanin tapahtuvaksi pienessä, klaustrofobian kaltaisessa tynnyrimäisessä tilassa.
– Että olisi ahtaan, sisällä olemisen tuntu.
Improvisointi tyyliin ”paperi eteen, kirjoita jotain” ei ole Jyri Vartiaisen juttu.
Kun kirjoittaminen alkaa, hänellä on teoksesta mielessään selkeä, rajattu väri ja tunnelma, joiden puitteissa hän assosioi. Työ alkaa yksittäisistä kuvista.
– Mulla on aika raju jako alun kirjoitusvaiheen ja editoinnin välillä. Ensimmäinen on työn nautinnollista ydintä, mutta editoidessa pitää lukea niin kauan, että alkaa melkein inhottaa. Se on tarpeen, jotta voi tehdä raakojakin poistoja.
Nyt, kun Aurinko on puhkiluettuna valmis ja Vartiainen uppoutunut uusiin käsikirjoituksiin, on esikoisteos ”kuin auto-opasta lukisi”.
– Kuollut, ei tarjoa mitään.
Vartiainen toivoo, että pienoisromaaneja julkaistaisiin nykyistä enemmän. Lajityypin haasteellisuuden hän tietää.
– Pilkun paikalla on aika paljon väliä. Lukija odottaa, että pieni teksti on virketasolla viimeisteltyä ja tiivistä.
Aurinko on kustantajan, runoteoksista tunnetun Osuuskunta Poesian, ensimmäinen romaani.