Kuopiolainen pelikehittäjä: Emme enää jaksaneet tehdä opintopisteillä, vaan perustimme firman

Caffeine Overdosen toimitusjohtaja JP Hakoluoto testaa uutta labyrintti-peliä. Toimintaa seuraa taustalla työhaastatteluun tullut Aaro Turunen. Matias Honkamaa

Kari-Pekka Issakainen

Kuopiolainen peli- ja ohjelmistoyritys Caffeine Overdose sai alkunsa Savonia-ammattikorkeakoulun Health ProPeli-hankkeesta, johon JP Hakoluoto ystävineen osallistui muutama vuosi sitten.

– Saimme sen jälkeen niin paljon tilauksia, että emme enää jaksaneet tehdä niitä opintopisteillä, vaan perustimme firman, muistelee Hakoluoto.

Yhtiö tekee pelejä sekä ohjelmistoja ja web-sivuja. Se on useasti palkittu terveyspeleistään. Viimeisimmäksi yhtiö voitti Games for Health Finland 2015 -terveyspelikilpailun ratkaisuja todellisiin tarpeisiin -sarjan. Hyper Space Commander -terveyspeli on ihmisen toimintakykyä ylläpitävä tuote.

– Kilpailun voitto oli meille todellinen jackpot, jonka myötä olemme saneet todella paljon yhteydenottoja, Hakoluoto kiittelee.

Kilpailun voittanut avaruuspeli on jo menossa kaupalliseen käyttöön. Maaliskuun lopussa julkaistaan uusi terveysvaikutuksista hauskalla tavalla valistava peli, joka on nuorille suunnattu. Uusin peli on venyttelyyn ohjaava Metsäretki-peli, joka on käytössä vasta protoversiona.

– Terveyspelejä oikeasti tarvitaan. Lisäksi olemme tehneet yrittäjyyteen kannustavaa ja yrittämisen sudenkuoppien kohtaamista helpottavan pelin. Pelien suhteen se suurin kaupallistaminen antaa vielä odottaa, Hakoluoto sanoo.

Caffeine Overdosen toimistossa on normaalipäivänä noin kymmenkunta työntekijää. Liikevaihto on noin 50 000 euron luokkaa.

– Ensimmäinen tilikausi oli mitä oli, mutta toinen tilikausi on lähtenyt hyvin liikkeelle. Pystymme ehkä jo maksamaan kunnon palkkoja muutamalle tyypille. Tässä alkaa olemaan vähän jo bisneksen makua, Hakoluoto luonnehtii.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut